Kuvat Puolan reissulta, Gdansk ja Sopot

Tässä olisi pikajulkaisuna reissukuvat Gdanskista ja Sopotista 20.-24.6.2015. Rustailen isomman reissupostauksen kunhan tässä kesän kiireet hieman hellittää.

Paluumatkan kuvat

Ohessa kuvat paluumatkalta. Lennot olivat Singaporesta Frankfurtiin ja siitä edelleen Helsinkiin. Loppumatka bussilla Jyväskylään.

Videolta löytyy AVODin kautta kuvattu video koneen lähdöstä.

Aiemmin julkaistu tekstiosuus löytyy tästä

Singapore osa 2 – 2012

Tästä löytyy Singaporen jälkimmäisen visiitin kuvat.

Yhden yön majoitus löytyi V-Hotel Lavenderista josta löytyy myös videoesittely tämän postauksen alareunasta. Videota on muuten katsottu lähes 5 000 kertaa youtubessa.

Videolta löytyy hotelliesittely

Pattaya + Bangkok 2012

Kuvat Pattayalta sekä Bangkokista

 

Videobonuksina huone-esittely Casa de Loboksesta

Maikan majatalon mölkkykisat

Videokooste Sriracha Tiger Zoosta

sekä huone-esittely Bangkokin hotellista.

Phuket 2012

Phuketin kuvat

Tekstiä reissulta löytyy tästä 

Tällä kertaa videoita on neljä kappaletta. Ensiksi videoesittely hotellista.

Sitten toinen video Patongin rannalta

Kolmas video melontaretkeltä

Ja neljäs tuolta James Bond -saarelta

 

Kuala Lumpur 2012

Kuvat matkalta Singaporesta Kuala Lumpuriin sekä tietysti itse kaupungilta. Visiitin kesto 4 yötä. Hotellina Prescott Hotel KL Medan Tuanku

Tekstiä KL:n visiitiltä löytyy tästä

Bonuksena videoesittely hotellihuoneesta

Singapore 2012

Singaporen kuvat näin joulupäivän kunniaksi, olkaa hyvät :) Yritän saada ulos reissun loputkin kuvat ennen vuodenvaihdetta.

Tekstiä Singaporen visiitiltä löytyy tästä

Bonuksena videot Singaporen eläintarhan visiitiltä

sekä yönäkymää Marina Bay Sands hotellin kattoterassilta

Menomatkan kuvat

Voisi sanoa että vihdoinkin saan nämä kuvat nettiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Postaukset jaettu pieniin osiin ja niitä tulee tässä joulun aikaan ulos lisääkin.

Tekstit menomatkan osalta löytyy tästä

Lontoo 8.-11.2.2014

Joitain kuvia Lontoon reissulta 8.-11.2.2014.

Pienehkö yhteenveto matkalta

Nyt jahka sitä on parisen viikkoa oltu jo Suomessakin on hyvä aika vetää yhteen hieman fiiliksiä reissulta.

Singapore

Singapore oli jo ”vanha tuttu” kaupunki kolmen vuoden takaiselta reissulta. Suhteellisen pieni, kompakti, siisti, hillitty ja kallis. Silti maailmanluokan kaupunki. Tykkään kovasti.

Majoituspuoli ensimmäisellä kerralla hoitui hostellissa. Kuten jo aiemmin kirjoitinkin, oli se ensimmäinen visiitti minulle. Eikä varmasti viimeinen. Minulle tuo hotelli tai hostelli on lähinnä paikka missä käydä suihkussa ja nukkua yöllä. Sekä säilyttää tavaroita muun aikaa. Kolme yötä järjestyi 75 Singaporen dollarilla kun taasen yksi yö keskiverto hotellissa maksoi 180 Singaporelaista ei jää epäselväksi mihin menen seuraavaksi.

Erityisesti mieleen jäi visiitit Singaporen eläintarhaan sekä tutustuminen Marina Bayn alueeseen joka oli kolme vuotta sitten vielä täysi rakennustyömaa. Titanic näyttelykin oli hyvin mielenkiintoinen.

Kuala Lumpur

Malesian pääkaupungista jäi vähän kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta siistimpi ja organisoidumpi mitä Bangkok mutta pienempi. Pääuskonnon ollessa islam on eteenkin iltaelämä on hieman rajoitettua ja piilotettua.

KL Monorail on kätevä tapa liikkua keskustassa, tosin lisää vaunuja se kaipaisi sekä pidemmät linjat. Taksien kanssa oli sama vääntö mitä Bangkokissakin vaikka kovasti oviteippauksissa sanotaan että mittaritaksi – ei tarvitse tinkiä hinnasta. Tuli heti ikävä Singaporelaisia.

Hintatasoltaan Malesia vaikutti olevan Singaporen ja Thaimaan puolivälissä. Ehkäpä seuraava visiitti malesiaan kohdistuu joko F1 kisoihin Sepangin radalle tai sitten itäiseen malesiaan kuten Kota Kinabaluun?

Majoitus (Prescot Inn Medan Tuanku -hotelli) oli ihan hyvää keskitasoa ja mikäli KL:n suuntaan on asiaa voin hyvillä mielin mennä ko. hotelliin uudelleenkin.

Phuket

Thaimaan puolelle siirryttyäni ensi kohteena oli Phuket. Tiedä sitten olinko itse asettanut paikalle liian kovat tavoitteet vai oliko syynä kenties kotimaisen median hehkutus.. phuket sitä ja phuket tätä. Toki tiedän että siellä on paljon muutakin kuin Patongin alue jossa majailin mutta ei jäänyt kovinkaan valoisat fiilikset kohteesta. Pattayaan verrattuna hintataso oli monessakin paikassa kaksinkertainen ja tuk-tuk taksimafia vaikeutti liikkumista huomattavasti. Olisi kyllä mahtavaa jos phuketissa olisi Pattayan kaltainen lavataksijärjestelmä. Varmasti olisi käyttäjiä ja veikkaisin että saisi paikalliset kuskitkin enempi töitä, mitä nyt vähän seurailin touhua oli se pääasiassa paikallaan notkumista. Ei ole mitään järkeä maksaa 200b pienestä siirtymästä jonka Pattayalla voi hoitaa 10b lavataksilla.

Bangla Road oli kuin pienoismallikopio Pattayan walking streetistä, go-go baareja oli ehkä 10% esikuvastaan mutta sekin on ihan riittävästi. Minusta nuo goukkarit ovat vähän kaksijakoisia paikkoja. Tokihan sitä on kiva katsella ja varmasti esiintyjät saavat paikalliseen tasoon suhteutettuna hyvää liksaa mutta silti se hytkyminen estradilla päivästä toiseen.. ei se mukavaa voi olla.

Itse tykkään istuskella iltaa erilaisissa ulkoilma Beer Bareissa jotka ainakin Patongilta näyttivät puuttuvan lähes tyystin. Viimeisenä iltana tosin löysin yhden alueen Hard Rockin läheisyydestä. Vaikkakin ilmasto on kuuma, ei baarissa tarvitse olla ilmastointia :)

Nyt varmaan kaikki phuketin rakastajat teroittavat sotakeihäänsä kun arvostelen vähän paikkaa mutta olen valmistautunut. Loppuun täytyy toki sanoa että onhan Phuket paljon muutakin kuin Patong ja varmaan sieltä löytyy ihan hienojakin paikkoja mutta eipä tuo noin kokonaisuutena ollut minusta sen kaiken hypen arvoista mitä ainakin suomalaisessa mediassa on viime vuosina tehty.

Ai niin yksi plussa löytyi sentäs Phuketille, naiset. Eurooppalaisia naisia oli varmaankin 10* määrä Pattayaan nähden, Saksalaisia, Ruotsalaisia, Tanskalaisia ja muutama Suomalainenkin mukana.

Majoitus Patongilla oli asiallinen ja hyvä kaikin puolin. Mikäli Patongille on joskus asiaa voinen majoittua uudelleen Lepalle. Tosin nyt tuntuu ettei ihan lähivuosina tule moista asiaa sinnepäin.

Pattaya

Pattayalla ei ollut mitään uutta eikä ihmeellistä auringon alla. Kivaa oli ja 10 yötä meni nopeasti, liian nopeasti. Sivuhuomiona sen verran että venäläisten määrä tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta, ilta-aikaan kakkoskadulla se on jo varmastikin valtakieli.

Bangkok

Yhden illan visiitin perusteella en isoa analyysiä pysty tekemään mutta mukavahan se on pääkaupungissa pyörähtää kuitenkin.

 

Viides visiitti Aasian suuntaan tuli siis heitettyä, kokonaisbudjettia en ole ihan tarkalleen laskenut mutta noin 3 000 euroa lienee aika lähellä sisältäen kaikki lennot, majoitukset ja käyttörahat. Batin kurssi vaihteli ollen 1e=40-41b eli viidessä vuodessa on valuuttakurssi huonontunut huomattavasti (parhaimmillaan muistan sen olleen yli 1e=51b) ja sitä kautta euroturistien matka kallistuu.

Nyt vedetään henkeä ja mietitään mihinkäpäin seuraavaksi reissuun. Australia kiinnostaa edelleen kuten myös Amerikka. Saas nähdä.

Valokuvia ja videoita tuli matkalta otettua joku 700 kappaletta (yli 12 gigaa). Jahka saan kuvat järjestykseen täytyy niitä nettiin laitella. Kenties jo tänä vuonna ovat nähtävillä :)