Skip to content


Pienehkö yhteenveto matkalta

Nyt jahka sitä on parisen viikkoa oltu jo Suomessakin on hyvä aika vetää yhteen hieman fiiliksiä reissulta.

Singapore

Singapore oli jo “vanha tuttu” kaupunki kolmen vuoden takaiselta reissulta. Suhteellisen pieni, kompakti, siisti, hillitty ja kallis. Silti maailmanluokan kaupunki. Tykkään kovasti.

Majoituspuoli ensimmäisellä kerralla hoitui hostellissa. Kuten jo aiemmin kirjoitinkin, oli se ensimmäinen visiitti minulle. Eikä varmasti viimeinen. Minulle tuo hotelli tai hostelli on lähinnä paikka missä käydä suihkussa ja nukkua yöllä. Sekä säilyttää tavaroita muun aikaa. Kolme yötä järjestyi 75 Singaporen dollarilla kun taasen yksi yö keskiverto hotellissa maksoi 180 Singaporelaista ei jää epäselväksi mihin menen seuraavaksi.

Erityisesti mieleen jäi visiitit Singaporen eläintarhaan sekä tutustuminen Marina Bayn alueeseen joka oli kolme vuotta sitten vielä täysi rakennustyömaa. Titanic näyttelykin oli hyvin mielenkiintoinen.

Kuala Lumpur

Malesian pääkaupungista jäi vähän kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta siistimpi ja organisoidumpi mitä Bangkok mutta pienempi. Pääuskonnon ollessa islam on eteenkin iltaelämä on hieman rajoitettua ja piilotettua.

KL Monorail on kätevä tapa liikkua keskustassa, tosin lisää vaunuja se kaipaisi sekä pidemmät linjat. Taksien kanssa oli sama vääntö mitä Bangkokissakin vaikka kovasti oviteippauksissa sanotaan että mittaritaksi – ei tarvitse tinkiä hinnasta. Tuli heti ikävä Singaporelaisia.

Hintatasoltaan Malesia vaikutti olevan Singaporen ja Thaimaan puolivälissä. Ehkäpä seuraava visiitti malesiaan kohdistuu joko F1 kisoihin Sepangin radalle tai sitten itäiseen malesiaan kuten Kota Kinabaluun?

Majoitus (Prescot Inn Medan Tuanku -hotelli) oli ihan hyvää keskitasoa ja mikäli KL:n suuntaan on asiaa voin hyvillä mielin mennä ko. hotelliin uudelleenkin.

Phuket

Thaimaan puolelle siirryttyäni ensi kohteena oli Phuket. Tiedä sitten olinko itse asettanut paikalle liian kovat tavoitteet vai oliko syynä kenties kotimaisen median hehkutus.. phuket sitä ja phuket tätä. Toki tiedän että siellä on paljon muutakin kuin Patongin alue jossa majailin mutta ei jäänyt kovinkaan valoista fiilikset kohteesta. Pattayaan verrattuna hintataso oli monessakin paikassa kaksinkertainen ja tuk-tuk taksimafia vaikeutti liikkumista huomattavasti. Olisi kyllä mahtavaa jos phuketissa olisi Pattayan kaltainen lavataksijärjestelmä. Varmasti olisi käyttäjiä ja veikkaisin että saisi paikalliset kuskitkin enempi töitä, mitä nyt vähän seurailin touhua oli se pääasiassa paikallaan notkumista. Ei ole mitään järkeä maksaa 200b pienestä siirtymästä jonka Pattayalla voi hoitaa 10b lavataksilla.

Bangla Road oli kuin pienoismallikopio Pattayan walking streetistä, go-go baareja oli ehkä 10% esikuvastaan mutta sekin on ihan riittävästi. Minusta nuo goukkarit ovat vähän kaksijakoisia paikkoja. Tokihan sitä on kiva katsella ja varmasti esiintyjät saavat paikalliseen tasoon suhteutettuna hyvää liksaa mutta silti se hytkyminen estradilla päivästä toiseen.. ei se mukavaa voi olla.

Itse tykkään istuskella iltaa erilaisissa ulkoilma Beer Bareissa jotka ainakin Patongilta näyttivät puuttuvan lähes tyystin. Viimeisenä iltana tosin löysin yhden alueen Hard Rockin läheisyydestä. Vaikkakin ilmasto on kuuma, ei baarissa tarvitse olla ilmastointia :)

Nyt varmaan kaikki phuketin rakastajat teroittavat sotakeihäänsä kun arvostelen vähän paikkaa mutta olen valmistautunut. Loppuun täytyy toki sanoa että onhan Phuket paljon muutakin kuin Patong ja varmaan sieltä löytyy ihan hienojakin paikkoja mutta eipä tuo noin kokonaisuutena ollut minusta sen kaiken hypen arvoista mitä ainakin suomalaisessa mediassa on viime vuosina tehty.

Ai niin yksi plussa löytyi sentäs Phuketille, naiset. Eurooppalaisia naisia oli varmaankin 10* määrä Pattayaan nähden, Saksalaisia, Ruotsalaisia, Tanskalaisia ja muutama Suomalainenkin mukana.

Majoitus Patongilla oli asiallinen ja hyvä kaikin puolin. Mikäli Patongille on joskus asiaa voinen majoittua uudelleen Lepalle. Tosin nyt tuntuu ettei ihan lähivuosina tule moista asiaa sinnepäin.

Pattaya

Pattayalla ei ollut mitään uutta eikä ihmeellistä auringon alla. Kivaa oli ja 10 yötä meni nopeasti, liian nopeasti. Sivuhuomiona sen verran että venäläisten määrä tuntuu lisääntyvän vuosi vuodelta, ilta-aikaan kakkoskadulla se on jo varmastikin valtakieli.

Bangkok

Yhden illan visiitin perusteella en isoa analyysiä pysty tekemään mutta mukavahan se on pääkaupungissa pyörähtää kuitenkin.

 

Viides visiitti Aasian suuntaan tuli siis heitettyä, kokonaisbudjettia en ole ihan tarkalleen laskenut mutta noin 3 000 euroa lienee aika lähellä sisältäen kaikki lennot, majoitukset ja käyttörahat. Batin kurssi vaihteli ollen 1e=40-41b eli viidessä vuodessa on valuuttakurssi huonontunut huomattavasti (parhaimmillaan muistan sen olleen yli 1e=51b) ja sitä kautta euroturistien matka kallistuu.

Nyt vedetään henkeä ja mietitään mihinkäpäin seuraavaksi reissuun. Australia kiinnostaa edelleen kuten myös Amerikka. Saas nähdä.

Valokuvia ja videoita tuli matkalta otettua joku 700 kappaletta (yli 12 gigaa). Jahka saan kuvat järjestykseen täytyy niitä nettiin laitella. Kenties jo tänä vuonna ovat nähtävillä :)

Posted in Aasia 12.

Tagged with , , , , .


Paluumatka

Singapore Changin kentälle saavuin siinä 22:00, lufthansan turisti check-iniin oli noin vartin jono. Oli siinä baggage drop -tiski tyhjillään taas kerran, milloinkahan sitä oppii tekemään sen check-inin netissä?

Alkoi päivän tapahtumat painaa jaloissa sen verran että passintarkastuksen jälkeen suuntasin suoraan SATSin loungeen. Tuli lähinnä muutama gintonic siinä juotua. Edellisellä reissulla tuli käytyä uusimmassa Terminaali 3:ssa (ja samalla lähes myöhästyin lennolta..) joten ei ollut tarvetta lähteä sinne seikkailemaan.

Paluumatkan koneena oli Lufthansan A380-800 D-AIMG, kirjoitushetkellä LH:n laivaston toiseksi uusin kone nimeltään “Wien”. Ei mitään ihmeempiä tapahtumia ollut lennolla, turistiluokassa oli tosin 50% enempi matkustajia mitä oli mennessä Singaporeen. Onneksi kolmen istuttavalla penkkirivillä ei ollut kuin yksi hlö ikkunapaikalla ja minä käytäväpaikalla (71 C).

Lentoaika Singaporesta Frankfurtiin oli aika tarkalleen 12h 45min. Saksalaisella tarkkuudella laskeutuminen oli 05:54 kun aikataulun mukainen saapumisaika oli 05:55.

Reilun kolmen tunnin vaihtoajalla koneeseen kohti Helsinkiä. Koneena oli LH:n A321 D-AISZ. Melkein täysi kone mutta parin tunnin lennonhan istuu tarvittaessa vaikka hattuhyllyllä :)

Helsinkiin saavuttuani oli vielä kotimatkaa vähän jäljellä, bussilla Jyväskylään. Matka-aika oli lähes 5h sisältäen yhden auton vaihdon Lahdessa ja maksoi 48.70e.

Kiva on käydä reissussa mutta onhan se kiva tulla kotikaupunkiinkin.

Posted in Aasia 12.

Tagged with .


Bangkok ja Singapore osa 2

Loman lähetyessä loppuaan oli edessä pari pikavisiittiä, yhdeksi yöksi sekä Bangkokiin että Singaporeen.

Bangkokissa ei mitään ihmeellistä ollutkaan. Hotelliksi valikoitui Bel-Aire Princess sukhumvit soi 5:lta. Hinta yhdeltä yöltä kokonaisuudessaan 2100b eli rapiat 50 euroa. Ihan kiva hotelli, ihan siistin oloinen huone ja uima-allaskin löytyy. Noin 5min kävely BTS:n Nana asemalle. Soi 5:ltä löytyy niin seven-eleven kuin aina auki oleva Foodland kauppa. Ja sittenhän siinä vieressä on sekä sukhumvit soi 7/1 että Nana jos yöelämä kiinnostaa. Niin ja ruamchitillä on toki myös sports academy.

Sen kummempia suunnitelmia illalle ei ollut, kävin syömässä jossain japanilaisessa ravintolassa, nimi ei jäänyt mieleen. Siitä sitten pyörähdin katsomaan uutta HRC:tä tai siis remontin valmistuttua. Myös Sports Academyllä kävin, kebabin testasin ja hyvää oli. Tuli myös käytyä ruamchitin alakerran Thermae baarissa. Täytyy sanoa että oli aikas kylmäävä paikka, eipä siinä muuta.

Paluumatkalla pyörähdin vielä seiskaykkösen aussibaarissa yhdellä. Ei ole vuodessa se seutu paljoakaan muuttunut.

Keskiviikko (14.3) aamuna sitten kentälle, iski laiskuus päälle enkä jaksanut alkaa säätämään bts:n ja airportlinkin kanssa joten otin hotellilta privaattikyydin hintaan 650b. Olihan se aikas iso summa ja ehkä taksin olisi saanut halvemmalla. Ehkä. On sitä seitsemääsataakin pyydetty ko. matkasta. Ärsyttää suuresti edelleen tuo Bangkokin taksitoiminta (sama juttu myös muualla Thaimaan turistimestoissa)… Ollaan niin kovasti taxi-meteriä mutta joko mittaria ei suostuta käyttämään tai sitä on peukaloitu. Ihme vipuilua.

Olin kentällä hyvissä ajoin kun olin kuulluut huhua että immigrationissa on välillä “vähän” jonoa.. Nyt homma oli ihan hyvin organisoitua ja läpi pääsi noin 20 minuutissa. Kävin pyörähtämässä myös CIP First Class loungessa johon pääsee tuolla jokin aika sitten hommaamallani Dinersin kortilla. Varsin kätevää.

Lento Suvarbhumilta Singaporeen kesti jotakuinkin kaksi tuntia. Koneena ThaiAirAsian HS-ABI. Nousi kyllä Airasian pisteet omassa pörssissäni kohisten sen jälkeen kun lentoemäntä tuli tarjoamaan tilavampaa paikkaa joka oli vapaana. Hieno ele vaikkakin ollaan halpalentoyhtiössä. Arvostan.

Singaporen kentältä otin shuttlebussin hotellille hintaan 9SGD. Tällä kertaa pääsin ekana pois. Ajattelin näin viimeisen illan kunniaksi “laittaa isolleen”. Otin ihan kunnon hotellin, ja kyllähän se maksoikin sitten. Hotellin nimi oli V Hotel Lavender, sijainti lienee suht lähellä geylangia ja muita “huudeja”. Hinta verojen ja palvelumaksujen kera 180SGD. Elikäs noin 110 euroa. Ihan ok hotelli, iso uima-allas ja hyväkuntoiset huoneet. Äänieristys käytävän puolelle oli tosin aikas huono, heräsin joskus yöllä melkoiseen möykkään.. MRT asema Lavender on käytännössä hotellin alla eli parin minuutin siirtymä ja senkin voi kulkea niin halutessaan suurimmalta osin katettujen tilojen kautta.

Iltasella metrolla joen viereen, kävin syömässä Billy Bomber nimisessä american dinerissä. Sen jälkeen kiertelin parissa baarissa Clarke Quayn ja Boat Quayn alueella. Sen jälkeen totesin että eiköhän tämä ole tässä, ajoissa hotellille ja hyvät yöunet kaaliin.

Lopulta tulikin nukuttua hyvin, herätyskello soi klo 11. Pakkaus ja laukku päiväksi hotellin säilytykseen. Suunta oli metrolla harbourfrontin asemalle ja siitä sentosan saarelle. Metrossa oli jotain häikkää joten piti tehdä pikku kierros. Jälkeenpäin luin uutisista että metrosta oli sähkökaapeli katkennut. Myös sähköeristyksissä on havaittu puutteita.. Ei kovinkaan luottamusta herättävää kyllä.

Pääkohteena sentosalla oli Universalin studioalue. Lippu 74SGD eli ei mitään halpaa hupia mutta tuolla maksulla sai käyttää lähes kaikkia alueen vempaimia ja muita juttuja käydä katsomassa kuten musiikkiteatteria. Jos sinne joku muu on menossa kannattaa harkita normilipun lisäksi Universal Express passia, maksaa joku 30 SGD lisää mutta sillä saa ohitettua normilippulaisten jonot. Ja ne jonot oli muuten pitkät, esimerkiksi minua kiinnosti Jurassic Park aiheinen vesipuisto, vähän kuten joku tukkijoki tai koskiseikkailu särkänniemessä. Mutta kun jonoa oli 80 minuuttia niin kiitos ei, ei sitä helteessä jonota erkkikään. Plussaa toki siitä että ilmoittavat selkeästi paljonko on jonoa ja kauanko kestää arviolta.

Porukkaahan tuolla oli ihan hitosti. Jos vähän yhteenlaskua harrastaa aiheesta että jos jokainen maksaa 74 dollaria sisäänpääsystä – tulee rahaa taloon ihan hitosti. Plus muut syömingit ja juomingit sekä tuliaiset. Toki sisäänpääsylipuista on olemassa varmasti jotain tukkualennuksia yms. matkatoimistoille ja vastaaville.

Kävin katsomassa äänitehosteiden tekemisestä kertovan dokumentin, monsters of rock shown sekä waterworld leffamaailmaan sijoittuvan näytöksen. Ihan näyttäviä olivat.

Viisi tuntia alueella hujahti hetkessä. Poistumisen jälkeen bongasin Hard Rockin jossa tuli käytyä syömässä ja vähän juomassa.

Kotimatka alkoi jo häämöttää joten siinä klo 20 aikoihin poistuin HRC:stä. Saarelta poistumista piti jonottaa noin vartti kun junat oli ihan täynnä. Oli muuten hyvin samankaltaisia monorail junia nämä sentosan kuin mitä oli Kuala Lumpurissa. Ja sama juttu, asemien pituudesta ei homma ainakaan jää kiinni, voisi lisätä vaunuja.

Metrolla harbourfrontista lavenderiin, laukku mukaan ja metrolla kentälle.

Posted in Aasia 12.

Tagged with , .


Pattaya

Pattayalla meni kymmenen yötä sen verran nopeasti etten mitään päiväkohtaisia muistiinpanoja tehnyt.

Hotellina tai sanotaanko majoituspaikkana toimi tällä kertaa Casa De Lobos. Sijainti kakkoskadun ja buakhaon välillä soi honey inn:llä. Ihan ok sijainti, mitä nyt kahtena ensimmäisenä yönä oli jotain juhlia ja livemusiikkia naapurustossa eikä nukkumisesta tullut mitään ilman korvatulppia.

Majoitus oli muutoin ihan ok, hinta kymmeneltä yöltä 7500b eli jotakuinkin 190 euroa. Pari juttua jäi tosin vähän ihmetyttämään. Huoneesta pyydettiin ja laskutettiin 600b depositti eli takuumaksu, joka toki jälkikäteen palautettiin. Aikas monessa hotellissa olen majoittunut vuosien saatossa enkä muista moista deposittia aiemmin maksaneeni. Samoiten respan kanssa saapumispäivänä sovittu maksujärjestely ei lopulta käynytkään. Tarjosin että maksan neljän yön majoituksen nyt 3000b kun ei paikallista valuuttaa ollut enempää sillä hetkellä. Aluksi tämä kävi ja näin sovittiin mutta hetken kuluttua respan henkilö tuli ilmoittamaan että koko majoitushinta pitääkin maksaa tänään.

No mitäpä tuosta, majoitus maksettiin kuten pyydettiin. Tähän asti muissa pikkupaikoissa majoittuessani meininki on ollut enempi luokkaa maksa kun jaksat.

Vakioräätäli Bobby Fashion oli muuttanut soi diamondilta kakkoskadulle, tosin reilun kivenheiton päähän. Ihan siistit uudet tilat oli. Neljä paitaa teetin, laskua joku 2700b thaiklupin alennuksen jälkeen. Ei todellakaan halvin paikka mutta aikaisempiin kokemuksiin pohjaten laatu maksaa eikä huonoa tavaraa viiti Suomeen asti rahdata. Viime vuonna kävin vieraissa, toisella räätälillä siis ja voin sanoa että pikkaisen oli mitoitukset pielessä.

Buddha hillillä tuli käytyä myös, viimeksi 2007. On pikkaisen muuten noussut uutta taloa sen jälkeen ja lisää on tulossa.

Keilaamassa kävin tiistaina, maikan majatalon ja riverbaarin välisessä kisassa. Eipä toi oma tulostaso ole kummoinen mutta kiva oli osallistua. Torstaina oli majatalon tietokilpailuilta, osallistujia oli kaiken kaikkiaan yli sata. Ruokaakin sai ja kysymykset oli tuttuun tapaan melko visaisia, kysyttiinpä muun muassa Hoaxan rakennuttamien betonibunkkereiden määrää :) Niitä oli joku 700 000 rakennettu. Aikas monta.

Lauantaina majatalolla oli mölkkykisat ja saunailta. Kyllähän se sauna on vaan mahtava juttu. Erityisesti 8000km päässä Suomesta.

Jälkimmäisenä sunnuntaina kävin Smilers barin risteilyllä. Sää oli puolipilvinen mikä oli sinäänsä ihan hyvä, ei ollut aurinkorasvalle tarvetta. Kalastustakin kokeiltua, kolme fisua sieltä ylös sain. Yksi oli punainen ja toinen keltainen. Lajia en osaa sanoa. Kalastetuista kaloista tehty keitto oli hyvää ja suomalainen ruisleipä maistui erityisen hyvälle.

Viimeisenä kokonaisena Pattayan päivänä kävin Sriracha Tiger Zoossa mikä sijaitsee noin 20km Pattayalta Bangkokiin päin. Olihan siellä mahtavia elukoita, pääosassa tosiaan tiikerit kuten nimikin antaa jo vähän osviittaa. Sadan batin hinnalla pääsi ampumaan ilmakiväärillä “eväsrasioita” tiikeriaitauksen yläpuolella. Osuma maaliin ja aitaukseen putosi jotain lihaa tiikereille. Ihan kiva juttu. Samoiten sadan batin hinnalla pääsi samaan kuvaan elävän tiikerin kanssa. Olihan se metalliketjulla kiveen kahlitta mutta siltikin se oli aika fantasinen tilanne tunnustella kun moinen tappajakissa hengittelee siinä puolen metrin päässä. Paljonkohan lie tiikerin keuhkojen tilavuus ja ilmanottokyky. Veikkaan että aika paljon. Tiikerireissu kustansi kuljetuksineen hotellilta 600b.

Tiistaina kuljetus Bangkokiin Bell travelin kautta, hotellilta hotellille 350b. Pikkubussilla Pattayan bussiasemalle, josta isolla bussilla Bangkokin liepeille ja taas vaihto pikkubussiin jolla loppupätkä. Ihan toimiva tapa matkustaa em. väli.

Posted in Aasia 12.

Tagged with .


Phuket

1. Päivä

Lento Kuala Lumpurista Phuketiin kesti noin tunnin ja laskeutui aikataulussaan. Olin tilannut hotellilta kyydin valmiiksi kentälle odottamaan, hintaa kyydillä oli tonni. Ehkä olis halvemmallakin saanut mutta ajattelin eipähän tarvi veivata kentällä homman kanssa.

Tunnin ajomatkan jälkeen saavuin patong beachille missä hotelli sijaitsee. Ihan ok hotelli tuo Lepa place on, hintaa neljältä yöltä yhteensä 3200b. Sijainti on hyvä, 30 metriä rantaan. Eikä sinne yöelämän “keskukseen” bangla roadille ole kuin max. 500m.

Ensimmäisenä iltana kävin menomatkalla nähdyssä HRC:ssa. En ymmärrä miksi tykkään näistä ravintoloista. Kuitenkin näissä on useimmiten kaupungin kalleimmat juomat. Hyvä meno on kuitenkin, bändi soittaa ja niin pois päin. Ai niin ja henkilökuntakin on ihan fiiliksissä, kun ei ole töitä tehtävänä voi jorailla mukana. Mitäs suomessa baarityöntekijät tekee kun ei oo juomia kaadettavana, jotain ihan muuta..

Pikavisiitti tuli tehtyä myös edellä mainitulle bangla roadille, aika samanlaiselta näyttää mitä pattayan walking street.

Sateessa kun käveli takaisin hotellille, ei tarvinnut enää suihkussa käydä.

2. Päivä

Aamusta ylös ja suunta patongin isoimmalle(?) ostoskeskukselle jungceyloniin. Aika normi thaimaalainen kauppakeskus kyllä. Big-C löytyi alakerrasta. Leffateatterin vieressä oli pelihalli, en ollutkaan flipperiä pelannut hetkeen.

Kävin myös parturissa, 400b pesun kanssa. Olisikai jostain saanut halvemmallakin mutta laatu oli ok. Samoiten jalkahieronnassa kävin, kyllä se vaan tekee hyvää.

Buukkasin torstaille reissun “James Bond saarelle”, pyynti oli kolme tonnia mutta retkikauppias alensi hinnan oma-aloitteisesti 1400 batiin. Yli 50% alennus kyllä kelpasi.

Illalla kävin paljon puhutussa Rock City rokkibaarissa, täytyy kyllä sanoa ettei se mikään ihmeellinen paikka ollut. Ja aikas suppea biisivalikoimakin, anthrax, megadeth, motörhead.. kaikki ihan vieraita. Noh tulipahan käytyä.

3. Päivä

Aamusta 08.00 minibussi tuli noutamaan retkelle. Parin muun pysähdyksen ja noin tunnin ajon jälkeen oltiin satamassa. Olisikohan Ao Po ollut paikan nimi.

Ohjelma oli käydä kolmessa eri paikassa melomassa, tai siis itse ei tarvinnut meloa vaan oli meloja vielä erikseen. Erilaisia luolia sun muita läpi mentiin ja olihan hienot paikat. Otin kameralla videokuvaa, saa nähdä miten onnistui.

Itse James Bondin saarella stopattiin noin kolmeksi vartiksi, ihan hieno paikkahan se oli vaikkakin turistirysähän se on. Täytyy kylläkotiin paluun jälkeen katsoa se kultainen ase leffa.

Takaisin rannassa oltiin siinä 17.30 ja tunnin minibussimatka takaisin hotelliin.

Illalla satoi jälleen joten jäin hotellille.

4. Päivä

Hiljaisen illan jälkeen pääsi aikaisin ylös. Otin suunnan uudelleen tuonne jungceyloniin, mukaan tarttui ainakin uusi 8gb muistikortti kameraan. Hinta 590b. Kai jostain torikojusta olisi saanut edullisemminkin mutta ajattelin ostaa kerralla hyvää ja alkuperäistä.

Illalla tilasin taksin seuraavaksi aamuksi ja jätin kassillisen pyykkejä pesuun. Ajattelin jättää banglan väliin tälla kertaa ja meninkin kakkoskatua “väärään suuntaan” jonkin verran HRC:n ohitse ja siinä vasemmalla puolellahan olikin jonkinlainen basaari-/baarialue. Muutamaan aussityyppiin törmäsin siinä baarilla ja pari tuntia meni kuin siivillä. Paluumatkalla HRC:ssä kävin bloody maryn juomassa ja takaisin hotellille nukkumaan.

5. Päivä

Taksi oli tilattu 12:00, tai siis kuljetus. Eihän täällä Thaimaassa oikeita takseja olekaan järin paljoa. Kyyti kentälle 700b. Thai airwaysin check-in tiskeille karmeat jonot eikä lähtöselvitysautomaatitkaan tuntuneet toimivan. Kyllä sitä kuitenkin ehdin ajoissa. Koneena lennolla oli thain jumbojetti B744 HS-TGB, lipun hinta vajaat kolme tonnia (2880b jos en ihan väärin muista). Todennäköisesti airasialla tai vastaavalla halpalentoyhtiöllä olisi päässyt hieman edullisemmin mutta nyt oli pääfocus päästä jumbon kyytiin ensimmäistä kertaa.

Posted in Aasia 12.

Tagged with .


Kuala Lumpur

1. Päivä

Bussikyyti Singaporesta lähti aikataulun mukaisesti 7.45 ja perillä oltiin noin 13.15. Pakollisten rajapysähdysten lisäksi oli noin puolen tunnin tauko jollain ruokamarket/huoltoasemalla noin 1.5h ajon jälkeen. Sinäänsä mielenkiintoinen paikka ettei siellä ollut pankkiautomaattia eikä rahanvaihtopistettä. Luottokorttikaan ei käynyt joten ei tullut mitään ostettua. Onneksi ei ollut nälkä. Vettä olin varannut matkalle riittävästi.

Bussi oli “88 lapan” yhtiön, ihan ok “vip bussi” missä istuinjärjestys oli 2+1 ja penkit oli mukavan leveät jalkatukineen kaikkineen. Kerrankin sai nukuttua bussissa joten matkakin meni suht nopeasti. Ihmettelen kyllä miksei Suomessa ole tällaisia busseja jossa olisi panostettu muuhunkin kuin siihen että voi ahtaa maksimimäärän ihmisiä samaan autoon.

Bussi jätti lopulta matkustajat johonkin KL:n esikaupunkialueelle kuten vähän aavistelinkin. Taksikuskit haistoivat mahdollisuuden ja tulivat kyytiä tarjoamaan. Minulla ei ollut mitään hajua siitä missä oltiin, toki suht lähellä keskustaa kun bussin ikkunasta näkyi Petronasin tornit hetkeä aiemmin. Taksikuski kyseli mihin hotelliin olen menossa ja kun asia selkisi kuski sanoi että 22 ringittiä maksaa kyyti. Minulla ei ollut tietoa paikallisesta hintatasosta joten hyväksyin hinnan. Ei ollut paikallista valuuttaakaan joten kyydin hinta sovittiin 10 singaporen dollariin. Jälkeenpäin tarkistin että vaihtokurssi myr->sgd oli aika lähellä oikeaa.

Hotellini on nimeltään Prescott Inn. Sijainti nk. Golden trianglen laidalla. Ihan ok hotelli, isot sängyt, ilmastointi, lämmintä vettä suihkussa, jääkaappi ja ilmainen wifi saatavilla. Monorail asema Medan Tuanku on noin 2min kävelymatkan päässä. Toinen juna-asema Sultan ismail on noin 5min kävelymatkan päässä. Majoituksen hinta neljältä yöltä 520MYR (noin 130 eur).

Hotelliin asettautumisen jälkeen lähdin keskustaa kohti. Vaihdoin rahaa läheisessä Maju Junction ostoskeskuksessa 100e = 398 MYR.

Monoraililla kolme asemaa poispäin. Ei ollut tietoa kaupungista vielä hirveästi joten otin maamerkiksi tuon monorail radan että löytää takaisin hotellille. Muutamassa baarissa kävin kuten “pahamaineisessa” beach clubissa joka olikin kyllä tosi täynnä ihmisiä. Paluumatkalta löytyi myös Hard Rock Cafe josta ostin KL:n pinssin. Samoin yksi baarin näköinen paikka oli jossa bändi soitti mutta.. se olikin kahvila eli vain mehua ja limpparia oli tarjolla. Hyvin soittivat kuitenkin.

Erikoinen juttu minusta on tämä että sekä beach clubille että HRC:n oli sisäänpääsymaksu eli cover charge 40MYR. No ei, kyllähän baareihin on sisäänpääsymaksut Suomessakin. Mutta erikoisuus oli siinä että sisäänpääsylipulla sai yhden juoman (olut tai shotti). Tässä olisi minusta hyvä juttu myös Suomeenkin. En ymmärrä nimittäin yhtään jonkun esim. Londonin yli kympin sisäänpääsykuluja (lippu+narikka) vaikkei siellä ole edes bändiä soittamassa. Eli käytännössä maksetaan vain siitä että pääsee juomaan.

Hotellilla olin vähän yli puolen yön. Gpsin mukaan 2.2km on etäisyyttä bukit bintangin monorail asemalta hotellille eli ihan kelpo iltakävely.

2. Päivä

Aamusta nukuin suht pitkään, aamiaiselle ehdin kuitenkin. Olin näemmä buukannut huoneen ilman aamiaista, jälkikäteen ostettuna hinta 20MYR eli noin 6 eur. Ihan perus hotelliaamiainen, kokin tilauksesta tekemää munakasta.

Päivällä otin suunnaksi KLCC:n alueen. Äkkiähän siellä meni kolme neljä tuntia pyöriessä. Tuli nähtyä niin petronasin kaksoistornit, tornien alapuolella oleva Suria kauppakeskus kuin edellämainituista noin 1km päässä ollut Pavillion keskuskin. Monta ravintolaa on tuossa Pavillionissa kuten yksi suosikkini pepper lunch. Täytyy tulla joku toinen päivä testaamaan.

Illalla tuli käytyä auringon laskettua vielä KL Menara towerissa, eli hieman samanlainen mitä näsinneula on Suomessa. Myyntikojuja vieri vieressä. Harmittavasti noiden kojujen valot oli suunnattu niin että tuli heijastus takaisin lasista. Ei saanut siis hyviä valokuvia. Harmi.

Tornireissun jälkeen mutkittelin läheisellä alueella aikani etsien jotain yöelämän tapaista mutta aikas rauhalliselta näytti.
Päivän aikana vaihdoin lisää käteistä, 100 e = 402 MYR. Vähän kun vertailee valuuttakursseja saa äkkiä paremmat kurssit ja siis enempi samalla rahalla.

3. Päivä

Aamusta ylös ihmisten aikaan ja suunta kohti KL:n pohjoispuolella olevaa Batu Cavesia. Ihan hieno paikka kyllä. Vajaa 300 rappusta kapusin ja siellä oli isohko luola. Jokin temppeli kaiketi. Alhaalla oli yli 40 metriä korkea kullattu patsas. Lounasta sai patsaan juurelta. Kasvisversio nasi lemakista veden kera 7RM.

Menomatkasta monorailissa oli jotain häikkää – pysähteli asemille 10.. 20minuutiksi ja eikä vaihto KL sentralillakaan ollut ihan moitteeton kun yksi junavuoro jäi kokonaan tulematta. Samalla selkisi tuo että vaihto monorailin kl sentral asemalta junapuolen kl sentralille on vaikeakulkuinen pätkä eteenkin jos on matkatavaroita. Päätin siis tilata taksin jahka matka lentokentälle tulee ajankohtaiseksi.

Kätevästi kyllä junalla pääsi suoraan batu cavesiin, asema on ihan siinä vieressä. Menolippu oli 1 RM ja paluu (jäin puolessa matkassa pois putra asemalla ja kävelin hotellille) 2 RM. Jotenkin outoa että lyhyt matka oli kalliimpi. Noh samapa tuo.

Illasta satoi joten en lähtenyt mihinkään vaan tuli hotelli-ilta.

4. Päivä

Aamusta tulikin herättyä hyvissä ajoin, otin suunnan monorailin avulla chinatownia. Aikani siellä pyörittyäni löysin sieltä mm. Central marketin ja merdaka squaren eli itsenäisyysaukio missä on mm. 100metriä korkea lipputanko.

Illalla suuntasin pavillion ostoskeskukseen pepper lunchiin pihville. Siitä kun pääsin maan tasalle oli irkkubaarin edessä jokin tapahtuma menossa. Liittyi tulossa olevaan st. patrick dayhyn. Ilmeisesti tapahtuma oli vaan etukäteiskutsun omaaville, oli siinä portit ja vahdit mutta niin minä vaan kävelin sisään ja tiskiltä sai ilmaista Guinessia. Onhan se hyvää mutta liika on aina liikaa, en taida tällä reissulla Guinessia tilata.

Kello kävi kuin siivillä mutta hotellimatkalla pyysin taksikuskia tekemään pikku koukkauksen kaksoistornien juurella jotta sain niistä parit fotot otettua yöaikaan.

5. Päivä

Aamu meni vähän kuten pelkäsinkin, huonosti. Ilmeisesti torkutin herätyskelloa liian monesti ja lopulta se ei sitten herättänyt ollenkaan. Taksi oli tilattu 09.00 respasta ja 08.59 respa soittaa “hello and good morning söör, your taxi is here”. Onneksi suurin osa kamoista oli jo pakattu edellisenä iltana mutta onnistuin silti jättämään pari valkoista paitaa hotellihuoneeseen. Ehkei kannata levittää tavaroita valkoisten lakanoiden päälle.

Taksimatka hotellilta halpalentoyhtiöiden käyttämälle LCCT terminaalille kesti noin tunnin. Kyseinen terminaali sijaitsee Kuala Lumpur International (KLIA) kiitoradan toisella puolella eikä sinne ole esim. junayhteyttä tarjolla. Käsittääkseni tänä vuonna pitäisi tuon pääterminaalin yhteyteen tulla uusi terminaali halpalennoille (KLIA2). Taksimaksu oli kiinteä 90MYR, mittarissa oli joku 86MYR eli ihan ok diili minusta.

LCCT kenttänä on tosi pelkistetty mutta ihan toimiva. Toki kansainvälisten lentojen lähtöporttialuetta en heti löytänyt mutta kysymällä löytyy. En olekaan aiemmin kävellyt platalla (toki aitojen ympäröiminä) mutta uusi kokemus tuokin. Airasia lentoyhtiönä haluaa säästää kaikesta niinpä ei ole putkea koneeseen saati sitten bussikyytiä. Noh voin kyllä kävelläkin.

Airasian lento oli noin tunnin mittainen ja ihan aikataulussaan. Koneena oli 9W-AQE (täytyy vielä tarkistaa rek.no kamerasta jälkeenpäin) uudehko Airbus 320. On kyllä penkkitilat tosi naftit mutta kyllähän tuossa sen tunnin tai maksimissaan kaksi istuu. Tarjoilupuolella oli etukäteen ostamani kolmioleipä. Ihan ok.

Posted in Aasia 12.

Tagged with , .


Singapore

1. Päivä

Matkalaukku haltuun hihnalta, oli muuten aika paljon laukkua vaikkei ainakaan turistiluokka ollut täynnä, 2/3 paikoista ehkäpä. Tai sitten se minun oli viimeisten joukossa.

Kyyti kentältä hotellille tai siis hostellille järjestyi airport shuttle busilla. Ilmeisesti tuossa otetaan vaan samaan aikaan lähdössä olevat kyytiin eri terminaaleilta sillä yli tunnin istuin ko. minibussissa ennenkuin oma majapaikka löytyi. Tulipahan ilmainen Singaporen kiertoajelu samalla kertaa. Kuljetuksen hinta 9 SGD. Vaihdoin myös rahaa kentältä, 100 eurolla sai 163 singaporen dollaria.

Sitten tuo majoituspuoli, hotellin sijaan hostelli. Miksikö? Rahakysymys sillä tuo majoitus osaa olla hinnakasta. Kolme yötä Mitraa hostellista (427 racecourse road) irtosi 75 SGD:llä. En muista paljonko maksoin majoituksesta edellisellä reissulla mutta varmasti enemmän eikä laatu ollut siellä kummoinen. Kertakäyttölakanoista aina huonoon äänieristykseen.

Hostelli oli kuitenkin ihan ok, ilmastoidut kolmen kerrossängyn huoneet. Oma huone 301 eli kolmas kerros. Ensimmäisenä yönä saikin nukkua ihan privaattina kun ei muita tullut.

Majoituksen järjestyttyä kävin keskustassa pyörähtämässä, orchard kadulta löytyi mm. TGIF ja Hard Rock Cafe. Pinssi lähti matkaan omaa kokoelmaani kartuttamaan.

2. Päivä

Aikaerorasitus alkoi painaa päälle sillä nukuin varmaankin 10h. Eli alakerrassa tarjolla ollut aamiainen meni ohi. Oli muuten isot sängyt, en tiennytkään että tuollaista kokoa on saatavilla kerrossänkyihinkin. Hyvin toimiva wifi huoneessa oli myös iso plussa.

Puolenpäivän jälkeen pääsin liikkeelle ja otin suunnan läheiseen kaupunginosaan eli Little Indiaan. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin etsimäni, Bismillah Biryani ravintolan joka kuuleman mukaan tarjoaa singaporen parasta biryania. Ja olihan se hyvää.

Rahat alkoi myös loppua joten vaihdoin lisää. 100 eurolla sai nyt 165 sgd.

Parin mutkan jälkeen takaisin hostellille ja suihkuun. Yläpetillä olikin minulle kuulumattomia vaatteita eli nyt oli luvassa muitakin asukkaita samaan huoneeseen.

Illalla kävin uudella Marina Bayn alueella. Oli Casinoa sun muuta siellä. Etukäteisopiskelu kannatti ja muistin ottaa passin mukaan sillä ilman sitä ei ulkomaalainen pääse sisään. Ja 21 vuoden ikärajakin on.

Hiton iso Casino oli kyllä, kuulemma 600 pelipöytää. Erikoinen juttu sinäänsä ettei casinolla ollut baaria mutta siellä sai polttaa sisällä. Liekö ainoa paikka Singaporessa missä saa sisällä savutella.

Alueella on myös Marina Bay Sands hotellikompleksi. Kolme hotellitornia on yhdistetty toisiinsa katolla olevan skyparkin avulla jossa on mm. uima-allas hotellin asukkaille. Kävin kolmostornissa Ku De Ta ravintolassa drinkillä ja tsekkaamassa miltä öinen Singapore näyttää 57. kerroksesta katsottuna. Gin tonic maksoi lähes 22 SGD eli aikas hinnakas paikka. Toisaalta Sandsista löytyy myös sky park johon sisäänpääsymaksu on 20 SGD. Joten tuohon verrattuna tuo drinkillinen versio oli enempi omaan mieleeni. Ja myöskin edukkaampi.

Hostellilla tapasin samassa huoneessa asuvan, noin 25 vuotiaan saksalaisnaisen. Ihan mukava likka oli jutella niitä näitä.

Yöllä yhden – puoli kahden aikaan huoneeseen tuli vielä kaksi uutta asukkia. Jotka toki sytyttivät kaikki valot. Just joo. En kyllä ihan ymmärtänyt miksi uudet asukit piti tuohon aikaan laittaa huoneeseen jossa jo todennäköisesti nukutaan kun samassa kerroksessa oli kaksi muuta samanlaista 6 hlön huonetta tyhjillään..?

3. Päivä

Ensimmäistä kertaa aamiaiselle. Eipä ollut ihmeellinen, kahvi/tee ja paahtoleipää. No tyhjää parempi sekin.

Seuraava kohde oli Singaporen eläintarha. Metron ja bussikyydin yhdistelmällä pääsi perille noin 1,5h matka-ajalla. Tämä on se tarha joka on kuuluisa yösafaristaan missä jonkinlaisen keinovalaistuksen avulla eläimiä voi nähdä myös yöllä.

Monenlaisia eläimiä tuli nähtyä, valkoisesta tiikeristä norsuun. Päivälippu, “junalippu” puiston sisällä ja venekyyti yhteensä 27 SGD. Aika meni nopeasti, neljä-viisi tuntia vierähti ihan huomaamatta.

Hostellilla suihkun jälkeen keskustaan ja uudelleen Marina Bayn alueelle. Edellisen visiitin yhteydessä bongasin mainoksen Titanic näyttelystä (www.titanic.sg) joka herätti heti mielenkiintoni. Näyttelyn pitopaikkana oli hotellin viereinen Artscience museum. Sisäänpääsylippu 24 SGD.

Museo itsessään on hieno lasipalatsi veden äärellä. Sisäänpääsy kerroksesta kun meni kaksi kerrosta alaspäin varsinaisiin näyttelytiloihin olin todellisuudessa veden pinnan alapuolella. Vähän hirvitti tietäen millainen Singaporen maaperä on. Pääasiassa vetistä savea. Ja täyttömaata. No eiköhän nuo insinöörit tiedä mitä ovat rakennuttaneet.

Olihan se aikas mielenkiintoinen näyttely. Titanicin 1 ja 3 luokan hytit oli kalustettu sinne kuten myös se aulaportaikko. Aikas vaikuttavaa. Sitten oli sitä autenttista pikkutavaraa näytillä joka on nostettu hylystä. Ja kyllähän sitä oli jos jonkunnäköistä nippeliä ja nappulaa, mutteria ja pulttia.

Museosta ulos tultuani mietin että mitäs nyt. Samaan aikaan jokivene tööttäili rannassa joten pikku juoksut ja sinne. Lippu Marina Baylta Boat Quaylle maksoi 8 SGD. Ei halpaa mutta edullisempi mitä taksi samalle matkalle. Sai muuten aikas hyviä kuvia öisestä Singaporesta.

Parit oluet otin Boat Quayn Prince of Wales pubissa jossa oli oikein bändi soittamassa (tuopin hinta 13-15 SGD). Metrolla takaisin hostellille. Palatessani sain haltuuni aiemmin päivällä varaamani bussilipun huomisen Kuala Lumpurin matkaa varten. Bussilippu kustansi 30 SGD.

4. Päivä

Herätyskello soi 06.15, kamojen pikapakkaus mahdollisimman hiljaa muita herättämättä. Aamiaistakin oli saatavilla, hyvä. Bussin lähtöaika 07.45 ja noin kilometrin kävelymatka oli edessä sitä ennen. Hyvin löytyi bussin lähtöpaikka City Square Mallin vierestä.

Posted in Aasia 12.

Tagged with .


Menomatka

Noniin, edellisen reissun paluusta seuraavan alkuun kului noin vuosi ja viikko. Melkoisen pitkä aika mutta menihän se. Jäi vähän harmittamaan ettei koskaan tullut kirjoitettua valmiiksi loppuja merkintöjä edelliseltä reissulta..

Menomatkan (20.2.12) oli reititys Jyväskylä-Helsinki-Frankfurt-Singapore. Eka lento flybellä, ensimmäistä kertaa pääsin heidän siivilleen sitten viime syksyn jälkeen kun ostivat Finncommin. Koneena oli jo FC:n ajoilta oleva vanha tuttu OH-ATG. Nyt flyben aikana peruslipun hintaan ei kuulu matkatavaraa eikä tarjoilua lennon aikana. En ole matikkanero mutta noinkohan on nyt kannattavampaa myydä kahden työntekijän voimin niitä kolmen euron kahveja ja kuuden euron leipiä asiakkaille kuin ennen ne kuului hintaan? Ei muuten kovinkaan moni ostanut mitään. En minäkään.

Helsingissä oli kolmen tunnin vaihtoaika Lufthansan lennolle Frankfurtiin. Löysin T2->T1 käytävältä keinutuoleja, kuuluivat johonkin keinutuolien kokoontumisajot -kampanjaan. En tiennytkään että uusia keinutuoleja vielä valmistetaan.. täytyy selvittää asiaa tarkemmin jahka on aikaa kotiinpaluun jälkeen.

Frankfurtin lennolla koneena oli LH:n D-AIDH, A321. Melko täyttä oli mutta siinähän se meni. Tarjoilupuolella oli vain jokin lämmin leipä viinimukin kera. Odotin saavani ihan aterian mutta toki tuokin on parempi kuin finskin kylmät leivät euroopan lennoilla.

Lento laskeutui ajallaan vaikkakin lähtö jäi vähän myöhään kun piti poiketa jäänpoistossa. Aika jännän näköisillä vehkeillä sumuttavat aineen koneen päälle, puomin päässä olevassa kopissa näkyi olevan ihminen mutta olikohan kuormuriin rakennettu kauko-ohjaus vai oliko siellä toinen kuski. Kysymykseen ei ole minulla vastausta vielä ainakaan.

Frankfurtissa noin tunnin vaihtoajalla jatkot Singaporeen. Lippuja kun ostin lokakuussa oli tarjolla myös Frankfurtin sijasta vaihtopaikkana Munchen. Kallistuin Frankfurtin puoleen jahka siellä oli kalustossa tarjolla ihan aito A380 verrattuna Munchenin A340een.

Singaporen lennolla koneena oli LH:n uusin A388 D-AIMH, kutsumanimeltään New York. Aika normin kyydin tuolla sai, en huomannut oikein mitään eroa esim. A340een verrattuna. Tokihan tuo kolmekasikymppisen maksimilähtöpaino herättää kunnioitusta (yli 500 000kg) mutta niin vain taivaalle päästiin 1min 15sek kiihdytyksen jälkeen.

Illallista tarjottiin hetimmiten koneen lähdettyä, stroganoffia. Ihan ok ruoka lentokoneruoaksi. Kyytipoikana otin pari lasia viintä. Ajattelin että tästähän saa hyvät unet otettua mutta ei. Koko lennon aikana (12h lento) sain nukuttua ehkä puoli tuntia korkeintaan tunnin. Siispä tuli kateltua leffoja lukuunottamatta lähes koko AVODin (audio video on demand – eli se telkkari siinä selkänojassa) tarjonta läpi.

Aamiaista tarjoiltiin noin 1h 45min ennen laskeutumista. Munakasta oli tarjolla eikä siitäkään mitään valittamista ollut. Laskeutuminen Changille oli aika tarkalleen aikataulussa. Oma paikka oli 63H eli pääsin turistiluokasta ulos ensimmäisten joukossa.

Raportti jatkuu myöhemmin Singaporen vaiheilta..

Posted in Aasia 12.

Tagged with .


Väliaikatiedote

Tähän väliin vain tällainen pikapostaus tilanteesta. Kivaa on ollut jo pari viikkoa lomalla ja vielä noin viikko jäljellä. 13 yötä meni Pattayalla yllättävän nopeasti ja tänään 8.2 tulin tänne Koh Changille ja 14.2 olisi tarkoitus lähteä kahdeksi viimeiseksi päiväksi Bangkokiin, lento Trat-Bangkok välille on varattu.

Tekstiä olen jonkin verran kirjoittanut mutten saa sitä lähetettyä eikä näin hienolla kelillä viitsi koneen äärellä istua (kun sitä ehtii tekemään sitten kotona enemmän).

Posted in Thaimaa 2011.


Mereltä ja muualtakin

Perjantai

Torstaisen tietovisaillan jälkeen tuli nukuttua taas pitkään. Hotellin viereiseen pesulaan vein pyykit puhdistettavaksi.

Päivällä kävin ihmettelemässä Central Festival kauppakeskusta, tarkoitus oli käydä syömässä Pepper Lunch ravintolassa missä kävin pari vuotta sitten viimeksi. Harmikseni huomasin että paikka oli sulkeutunut, hiljattain varmaankin sillä ostoskeskuksen omassa esitteessä ko. ravintola mainittiin vielä. No, japanilaisia burgereita myyvä MOS Burger oli seuraava vaihtoehto. Hyvää oli, koko 140 batin edestä.

Matkalla hotellille päätinkin kävellä koko matkan. Ja muutaman mutkan kautta. Ei ehkä kaikkein fiksuin päätös yli +30 lämpötilassa mutta oli ihan avartavaa. Rantakadulta kakkoskadulle reitti kulki soi 10 kautta, samainen katu jossa olen kahden edellisen reissun ajan pitänyt tukikohtaani Eastiny Residence hotellilla. Aika paljon on muutosta tapahtunut siinä ko. hotellin läheisyydessä. Vuonna 2009 siinä hotellilta katsottuna n. 100m kakkoskadulle päin oli tontti ihan autio jos ei muutamaa kaivinkonetta lasketa. Nyt siihen oli avattu noin 5 kerroksinen Page 10 hotelli, joka ainakin nettisivujen pikaisen tarkistuksen perusteella vaikuttaa melkoisen hienolta (toisaalta en ole nähnytkään rumaa ja uutta hotellia hetkeen). Samoiten Residenceä vastapäätä v. 2008 sijainneiden beer-barien tilalle oltiin nyt rakentamassa isoa taloa. Kenties siinäkin on ensi vuonna hotelli. Tai sitten normi asuintalo.

Pattayallakin on jotain pientä muutosta tapahtunut, ehkä helpoiten huomaa ainakin ranta-, kakkos- ja  buakhao -kaduille tulleet jalankulkijoiden tien ylittämistä helpottavat liikennevalot. Tosin pikaisen seurannan perusteella valoja noudatetaan melko huonosti eteenkin mopojen osalta joten niiden kanssa saa olla oikeasti tarkkana ettei jää isomman/nopeamman tienkäyttäjän alle katua ylittäessään. Samoiten rantaan on asennettu isot valonheittimet valaistakseen sitä rannan kävelytietä. Myöskin holhousyhteiskunta ottaa sijaa Thaimaassa hieman enemmän sillä alkoholin myynnissä on nyt katko päivällä ainakin klo 14-17 välillä ja myynti loppuu kokonaan klo 24.

Kotimatkalla poikkesin soi honey inn -kadulla (2.kadun ja buakhaon välillä) sijaitsevassa Casa De Lobos -hotellilla jossa on suomalainen omistaja/manageri. Melko hiljaista piteli niillä main joten matka jatkui melkoisen nopeasti. Sijainti tässä on kyllä ihan kohtuullinen ottaen huomioon huonehinnat (650b-850b/yö sis. sähköt). Rannalta majatalolle matkaa tuli noin 2km mutkittelujen kanssa.

Illalla oli tarkoitus lähteä viereisen River Hotellin saunailtaan mutta se sitten jäi väliin venähtäneiden päiväunien johdosta.

Lauantai

Lauantaina puolen päivän aikoihin käppäilin tuohon n. 500m päässä hotellilta sijaitsevaan PB Sauna -paikkaan. Saunasta en ollut niin kiinnostunut koska sitä saa Suomessakin mutta oli kiva käydä uimassa pidemmän kaavan mukaan. Uimalippu maksoi muistaakseni 60b. Paluumatkalla kävin jalkahieronnassa, tunnin hoidon hinta taisi olla 200b. Harmi ettei tällaista jalkahoitoa saa Suomessa.

Hotellille palattuani maksoi laskun huoneesta. Lasku 4800 batia (8. yötä eli 600b/yö). Alunperin minulla oli varaus viikoksi jonka nyt jatkoin kun ei nuo jatkosuunnitelmat ota oikein selviintyäkseen.

Alkuillasta hotellilla pelattiin mölkkyä muutama kierros, ihan kivaa huvia näinkin kaukana Suomesta. Täällä ainakin tasamaata riittää mölkyn pelaamiseen. Sen jälkeen oli hotellin katolla lauantaisauna, hienoon paikkaan rakennettu kyllä, pitää sanoa. Löylytkin oli ihan riittävät, hiki tuli. Saunan sisustukseen oli kivasti panostettu, jotakuinkin 50 saunavastaa oli kuivatettu ja ripustettu seinille.

Illasta lähdin vielä mopotaksilla keskustan suuntaan missä Doggystylen baarilla oli jotkin baarikisat (darts, biljardi, tikka, minimölkky). Ihan kiva tuollainen yhdistelmäkisa kun tietää ettei kukaan ole paras kaikessa. Oma sijoitukseni oli 2/10 vaikken voittanut yhtään lajia. Tokihan tuossa mölkyn peluussa biljardipöydällä on omat ongelmansa, keilat alkavat aika nopeasti nojaamaan takareunaa kohti. Osallistumismaksua 150b vastaan oli tarjolla The Pizza Companyn tuotteita sekä kisan voittajalle pullo vodkaa. Taisi voittopullosta jotain eksyä minunkin lasiini. :)

Sunnuntai

Sunnuntaina oli vuorossa risteilypäivä, 500 batin hinnalla sai 6h risteilyn missä alkumatkasta kalastettiin, sitten uitiin meressä ja lopulta henkilökunta keitti hyvän keiton niistä kaloista joita kalastettiin alkumatkasta. Tällä kertaa kalasaalis oli vähän nihkeä mutta kyllä siitä riitti koko risteilyporukalle (n .25hlöä) syötävää.

En nyt ihan varmaksi osaa sanoa mutta todennäköisesti oli allekirjoittaneen ensimmäinen kerta kun uin ihan oikeassa meressä. Ainakaan Thaimaassa en ole aiemmin uinut. Ja olihan se mahtava juttu, ensinnäkin veden suolaisuus.. piti ihan ajatella asiaa ja suun pitämistä kiinni ettei olisi suolaa suu täynnä. Ja merenkäyntiäkin oli jonkin verran joten kivasti aalloissa meni ylös ja alas.

6h laivalla tiesi sitä mitä vähän aavistelinkin että jonkin verran pää ja niska paloi auringossa, ehkä sitä aurinkorasvaa pitäisi käyttää enemmän ja hieman vahvempaakin kuin tuo 15 kertoiminen. No eiköhän tämä tästä asetu vielä.

Puhtaat pyykit hain pois pesusta, laskua 75 batia 10 vaatekappaleen pesusta. Mukavan puhdasta ja prässättyä yms.

Illasta ei mitään ihmeellisempää, ajoissa nukkumaan jotta pääsee ylös kohtuuaikaan maanantaina.

Posted in Thaimaa 2011.

Tagged with .