Koeajossa Volkswagen ID.4

Sain tänään pikaisen mahdollisuuden koeajaa uusi Volkswagenin täyssähköauto ID4’sta.

Autoa saa tällä hetkellä kahdella eri akkuversiolla, tässä oli isompi 77 kWh akku jonka WLTP normein mitattu range (=ajomatka täydellä akulla) on reilut 500km. Kuitenkin talvikeli ja kaupunkiajo vähentää rangea, joka oli auton mukaan ajoon lähdettäessä 344km.

Isompiakkuisen ID4 hinnat alkaa noin 47 500 eurosta ylöspäin.

Kuvathan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa joten niitä muutama ensiksi.

Ulkopuoli ensiksi

Ja sisältä

Ensikokemukset: mukava ja jopa hauska auto ajaa. Sähköinen voimalinja tarjoaa tehoa myös talvikeleillä pehmeästi ja tasaisesti. Autossa oli 19″ Continentalin nastarenkaat joilla rengasmelu oli hyvinkin kohtuullisella tasolla.

Sisätilat ovat riittävät jopa viidelle aikuiselle ja minäkin 175cm pitkänä mahdun matkustamaan selkä suorana takapenkillä ilman että pää on katossa kiinni. Tämähän ei onnistunut VW:n ID3 tai Kian e-Niron kanssa joita kävin aiemmin koeajamassa.

Tavaratila näyttää riittävän kokoiselta eikä nostokorkeuskaan ole liian iso.

Ainoana miinuksena sanoisin ehkäpä hieman pienet takaovet, eli takapenkille menoa täytyy paikoin hieman suunnitella. Sekä Tiguan-tyyppiset korkeahkot kynnykset. Ehkäpä näihin tottuu.

Koeajosta kiitokset Jyväskylän Autotarvikkeelle.