Saaret: Ko Yao Noi, Ko Phi Phi don, Ko Lanta

Julkaisuajan huomio: Koska tuntuu nämä lähes valmiit postaukset jäävän ”draftiin” eli julkaisemattomaksi yhdistelen tekstejä hieman, tässä samassa postauksessa tulee kolmen saaren kokemukset samalla kertaa.

Ko yao noi 13-16.2.2017

Perille ja oikealle saarelle viimein päästyämme oli aika tutustua meille varattuun majoitukseen nimeltään Suntisook Resort. Aika vähän löytyi netistä kokemuksia/suositteluja saaresta tai majapaikoista joten tämä tuli valittua pääasiassa bookingin arvioiden perusteella.

Kolmen yön majoituksen hinta oli 2000b/yö mikä oli todennäköisesti kallein hinta mitä itse olen maksanut ikinä majoituksesta Thaimaassa. Kokonaisuutena ja saaren sijainti huomioonottaen pidin hintaa silti kohtuullisena. Resortilla oli noin kymmenkunta bungalowia sekä ravintolarakennus.

Yao noin saari on nk. muslimisaari eli suurin osa asukkaista ei ole uskonnoltaan buddhalaisia kuten muualla Thaimaassa pääasiassa on. Käytännössä tätä ei kuitenkaan huomannut juuri mitenkään.

Turistin näkökulmasta suurin ero lienee se ettei alkoholia myydä tai nautita juurikaan julkisesti. Esimerkiksi omalla resortilla ei ravintolassa myyty olutta eikä hotellihuoneessa ollut ”minibaaria”. Yao noin saarelta löytyi muutenkin vain muutama kauppa josta alkoholia sai ostettua.. kovaan hintaan. Eli jos mieli tekee olutta tai muuta niin kannattanee tuoda ne tullessaan esim. Phuketista. Hintaesimerkkinä pieni pullo samsong rommia maksoi yli 300b, mantereen 7-elevenissä hinta on muistaakseni 100b pinnassa.

Lavataksiliikennettä saarella oli vain ”tilauksen mukaan” joten kätevin tapa liikkua on ilman muuta vuokrata mopo. Omamme vuokrattiin suoraan resortilta hintaan 300b/päivä + polttoaineet.

Resortti vastapäätä oli ihan mukavan oloinen ranta jossa tuli käytyä useampaan kertaan kävelyllä/uimassa. Tosin ainakin tällä saarella vuorovesi vaikuttaa melkoisesti, aamuisin ja iltaisin vesiraja pakenee useamman kymmenen metriä.

Ruokaravintoloita saarelta löytyi useampia mielenkiintoisia, muutoin yöelämää ei käytännössä ole ollenkaan. Mikä sinäänsä ei haitannut ollenkaan, kiva välillä rauhoittua. Ravintolasuosituksena annan resortin oman ravintolan jossa tuntui käyvän myös ”ulkopuolisia” asiakkaita syömässä. Paikan pad thai oli erityisen hyvää minusta.

Kokonaisuutena voin suositella Yao Noin saarta ilman muuta mikäli loman tarkoitus on vain oleilla rannalla ja syödä hyvin. Jos mielessä on bileet ja vilkas yöelämä kannattaa mennä muualle, esimerkiksi Phi Phille.

Ko Phi Phi 16-18.2.2017

Phi Phin visiitistä päätettiin vasta ihan viime tingassa katseltuamme karttaa että mihinkä mennä Yao noin jälkeen. Kartalta osui silmään Phi Phin saaret, elikkäs sinne. Laivaliput Yao noilta ostettiin jo etukäteen ja tällä kertaa kyseessä olikin speedboat. Melkoista rytkytystähän se oli mutta mukava kokemus. 

Itsessään saari on aika pieni ja siellä on loppuviimein melko vähän tekemistä jollet halua sukeltaa, snorklata tai nauttia alkoholipitoisia juomia. Päivällä toki voi myös rannalla istuskella.

Phi Phin erikoisuutena olivat nämä ”bucket” eli ämpäriin tehdyt juomat. Melkoisesti vodkaa ja vähän lantringia eli noussee päähän suht nopeasti. Alkuillan hinnat olivat 100-200b välissä mutta puolenyön maissa hinnatkin näyttivät nousseen 300-400b tuntumaan eli näin se markkinatalous toimii.

Meillä ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa mitä tehdä Phi Phillä joten pääasiassa vain oleiltiin ja seikkailtiin pitkin ahtaita ja sokkeloisia kujia. Saarella itsessään ei ole autoja eikä mopoja joten suht turvallista liikenteen puolesta. Herätti kyllä ihmetystä miten kaikki talot ym. ovat rakennettu kun ei kuorma-autoilla pääse paikalle. Lisäksi kunnioitusta herättää se tieto että käytännössä koko saari tuhoutui Aasian tsunamissa vuonna 2004, reilussa 10 vuodessa paikka on rakennettu käytännössä uudelleen.

Majoitus oli katsottuna etukäteen JT House’sta. Pääasiassa hostellitoimintaa pyörittävällä paikalla oli myös muutama oma huone tarjolla. 1500b/yö. Huoneessa olleet kalterit jäivät vähän epäselviksi että mitä varten ne olivat. Tuskinpa tavan hotellihuoneista löytyy niin arvokasta omaisuutta että murtautua kannattaa. 

Ko Lanta 18-24.2.2017

Lantalle siirryttiin Phi Phi:ltä perinteisemmän laivan avulla. Matka-aika oli noin tunnin luokkaa eikä lipun hintakaan ollut montaa sataa batia. 

Lantan satamasta heittäydyttiin oikein turistimoodiin ja otettiin tuk tuk kyyti hotellille. Majoituspaikkana oli Niceview Resort jonka hinta oli tuhannen batin luokkaa per yö sisältäen pienimuotoisen aamiaisen (paahtoleipää, kahvia, hedelmiä). Hinta puolet vähemmän mitä Yao Noilla mutta toki eihän tämä majoitus sitten ollutkaan rannalla. No näkymät oli hienot.

Yhtenä päivänä oli sähkökatko josta oli kylläkin ilmoitettu jo aiemmin, liittyi käsittääkseni koko saaren sähkönsyöttöön joten hiljaista oli koko päivän. Illalla kun muualle oli sähköt jo palautuneet, meidän resortille ei. No saatiin kynttilöitä lainaksi joten hätä ei ollut tämän näköinen, toki juoksevaa vettä vessan vetoon alkoi kaivata.

Resortilta otettiin mopo lainaksi, hinta 250b/vrk + polttoaineet. Taksipalveluita olisi ilmeisesti ollut tarjolla aiempia saaria paremmin mutta mikäs siinä oli mopolla ajellessa. Mukavaa puuhaa. 

Ko Lanta itsessään on jo aika iso saari. Ympäri ei ihan pääse ajamaan mutta Old Lantan puolelta jos lähtee ajelemaan sataman kautta kohti länsipuolella saarta olevaa majakkaa (jonkinlainen nähtävyys tämä oli, ei käyty kuin parkkipaikalla) tulee ajomatkaa yli 40km. Old Lantalla kannattaa käydä, siellä oli pieniä putiikkeja ja ravintoloita rannassa, käytiin useamman kerran tuolla. 

Muita suosituksia ei tullut kirjattua oikein ylös, sataman läheisyydessä oli jonkinlainen ostoskeskus missä saattoi shoppailun haluja tyydyttää. Beach garden ravintola löytyi muutaman kilometrin päästä hotellilta joka todettiin hyväksi. 

Ko Lantaa voi suositella oikeastaan kaikille, paitsi jos olet biletystä vailla jota ei löydetty juurikaan – ei sitä kyllä oltu vaillakaan. Rantoja sekä mukavia ravintoloita sen sijaan löytyi riittävästi. 

Phuket

Phuketissa viivyimme tällä kertaa vain yhden yön, 12-13.2.2017. Vaikutti hankalalta aikatauluttaa lento Pattayalta ja laivamatka Yao Noille samalle päivälle joten pidettiin välipysähdys Phuketissa.

Olen aiemmin käynyt kerran Phuketissa, vuonna 2012. Jotenkaan alue ei kiinnostanut minua silloinkaan erityisesti eikä se kiinnostus oikein syttynyt vieläkään. Edellisellä kerralla olin myös Patongin alueella, silloinen suomalaisen ylläpitäjän hotelli oli käsittääkseni suljettu joten uuden paikan etsintä oli edessä.

Majoituspaikaksi valikoitui Nouveau guesthouse, patongin alueelta tämäkin. Kävelymatkan päästä Bangla Roadilta. Yhden yön majoituksen hinta oli 990b booking.comin kautta varattaessa. Ihan asiallinen perusmajoitus, ei erikoisempia huomioita suuntaan tai toiseen.

Hotellin läheisyydestä löytyi tripadvisorin opastamana sinäänsä loistava Orange restaurant jolle voin antaa vahvat suositukset. Ruokaa sai niin illalla kuin aamullakin, todella kohtuulliseen hintaan. Ja olihan ruoat myös hyviä.

Hotelliin saapumisen jälkeen käytiin kävelemässä Patongin rannalla hetki ihmettelemässä ja paluun aikana Bangla oli jo muuttunut ilta-aikaiseksi kävelykaduksi. Meno ja meininki oli lähes sama (tai siis pahempi koska ping-pong showta tarjottiin myös vaimolle) kuin muutamaa päivää aiemmin Pattayan walking streetillä.

Myöhemmin illalla kävin itsekseni vielä kuuntelemassa rokkia, Tao barissa että Rock Cityssä.

Minun pienellä otannallani voisin sanoa että Patongilla on enempi livemusiikkitarjontaa mitä Pattayalla. Voin olla toki myös väärässä. Paikkoihin ei ollut sisäänpääsymaksua mutta olut maksaa sitten moninkertaisesti tavan paikkoihin nähden, Rock Cityssä pullo Heineken taisi maksaa 200b. Käsivaralta kuvattua videoa kuuden minuutin verran tarttui paikalta mukaan [embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=Rb6UiGpLGzw[/embedyt]

Matkan oli tarkoitus jatkua hetimmiten seuraavana aamuna, kohteena meillä oli Ko Yao Noi. Ei ollut tietoa taksin saatavuudesta aamulla patongilta satamaan joten päätettiin tilata etukäteen matkatoimistosta hintaan 600b. Tämä oli ensimmäinen virhe, sillä aamulla hotellista poistuessa aamiaiselle 2.katu oli ”täynnä” vapaita takseja. Hinta oli toki sama 600 mutta turhaa jumpattiin asian kanssa illalla.

Phuket Patong 2.road

Toinen virhe tuli siinä että ei päästy samalle aaltopituudelle määränpäästämme matkatoimistovirkailijan kanssa joten meidät kuljetettiin lopulta väärään satamaan. Satamaan josta pääsee Ko Yao Yaille, näistä kahdesta saaresta se isompi. Suora speed boat Yao Noille olisi lähtenyt Bang Rongin satamasta. No eihän reissu ole reissu alkuunkaan jos ei siellä jotain yllättävää tapahtuisi…

Päätettiin ottaa seuraava speed boat ko yao yaille hintaan 200b. Matka kesti puolisen tuntia ja olihan paikoin melkoista röykytystä kun kovaa ajettiin. Ei muuten ollut montaakaan turistia ko. veneessä.

Bussi phuketin satamassa

Alkuperäinen majoitus oli varattu Yao Noilta joten sinne piti kuitenkin päästä. Ei muutakuin lavataksi saaren halki hintaan 500b sekä pitkähäntävene saarelta toiselle 150b. Yao Yailla taksikuskin kanssa keskusteltiin tulevista matkasuunnitelmista suunnitelmista ja kerrottiin että myöhemmin tie veisi Phi Phille joten matkalla pysähdyttiin kuljettajan aloitteesta matkatoimistossa ostamassa pikaveneliput Yao Noilta Phi Phille hintaan 1200b/hlö (sisälsi taksikyydin resortista satamaan). En tiedä oliko tuo kuinka kova ”turistihinta” mutta ihan hyvää palvelua ainakin minusta.

Lopulta viimeinen taksimatka Yao Noin satamasta hotellille, 300b. Kello taisi olla jotain 14:00 kun perille päästiin. Eli siirtyminen saarelle tuli lopulta maksamaan 2,5 kertaa enemmän mitä suora speed boat ja aikaa meni enemmän mutta nähtiin myös maisemia paljon enemmän. Eli loppujen lopuksi ei juurikaan harmittanut tämä pikku seikkailu.

Toki jälkikäteen mietittynä olisi voinut majoituksen phuketista ottaa lähempää satamaa esim. Phuket Townista. Ei ollut oikein mitään ennakkotietoa Townista ja halusin pelata varman päälle joten majoitus otettiin Patongilta.

Pattaya

Pattaya 9.2-12.2.2017

Paluu tänne oli vähän kaksijakoinen asia. Toisaalta tykkään itse tästä kalastajakylästä mutta toisaalta taas ei Pattaya ole ehkä mikään ideaalisin häämatkakohde. Tai no, kaikkihan riippuu siitä miten asioihin suhtautuu. Minusta pattiksen tai pattijoen (rakkaalla lapsellahan on monta nimeä!) paras puoli on se että porukkaa on paljon joten kaikkia turistiaktiviteetteja kuten reissuja järjestetään käytännössä joka päivä. Ravintola- ja baaritarjonta lienee myös Thaimaan monipuolisinta. Jos rantalomakohdetta etsit niin katso suosiolla joku toinen paikka.

Löytyi Pattayan rannalta sentään palmuja

No siellä oltiin kuitenkin kolme yötä. Oli ihan kiva näyttää vaimolle paikkoja missä itse olen aiemmin lomaillut.

Majoituksena meillä oli Dathomas guesthouse, sijainti soi honeylla 2.kadun ja buakhaon välissä. Itseasiassa tämä oli sama kiinteistö missä majoituin edellisen kerran. Paikan nimi oli tuolloin Casa de Lobos. Nykyinen manageri oli käsittääkseni ruotsalainen. En tiennyt varausta tehdessä että tämä on se sama paikka.

Soi buakhaon liikennettä

Kolmen yön majoituksen hinta oli 1620b. Jos ei hinta ollut ihmeellinen niin ei kyllä paikan nykytasokaan. Mene ja tiedä sitten ovatko volyymitasot nousseet viidessä vuodessa vai mitä, mutta tällä kertaa ei nukkumisesta tullut ennen kolmea aamuyöllä oikein mitään ilman korvatulppia. Toki tällä kertaa huoneen sijainti oli toiselle puolelle katua kuin viimeksi. Eli jatkossa jos Pattayalle on asiaa niin täytyy katsoa rauhallisempi majoitus.

Muutoin ei kalastajakylään kuulunut ihmeempiä. Venäläisten määrä on minusta hieman pienempi nyt, ehkäpä tilalle on sitten tullut intialaisia ja arabeja. Taitaa olla matkustus kaikenkaikkiaan vähentynyt jonkin verran, aika monen baarin ja majatalon yhteydessä oli kyltti paikan myynnistä tai vuokrauksesta.

Pattaya Walking Street

Icebar v2o:ssa nautittiin drinkit, pakkashuoneessa.

Kolmen päivän aikana ei tehty mitään erikoisempaa, katseltiin nähtävyyksiä ja kierreltiin kauppakeskuksia.

Big Buddha Pattayan mäen päällä, täällä on tullut käytyä jo muutaman kerran aiemminkin mutta aina hyvä päiväretkikohde.

Pattayan maisemaa jompparin suuntaan

Pattaya Night bazaar kakkoskadulla. Hyvä paikka ostella kaikkea (turhaa) turistikrääsää.

Maikan majatalolla kävimme myös tietovisailemassa. Sekä lauantain legendaarisessa saunaillassa. Saunaillan aikana kuulin myös että Maikka on myynyt majatalon, jään mielenkiinnolla seurailemaan miten toiminta jatkuu tulevaisuudessa.

Seuraava kohde oli Phuket, jonne lennettiin Bangkok Airwaysilla U-tapaosta. Kone HS-PZC (ATR72-500).

Matkaa kentälle Pattayalta on reilu 50km, julkista liikennettä ei löydetty joten taksilla kentälle hintaan 800b.

Teksti kirjoitettu keväällä 2017 mutta jäänyt blogin luonnoksiin roikkumaan, julkaistu 30.12.2017.

Bangkok

Bangkok 5.2.-9.2.2017

Viisi vuotta sitten viimeksi. Näin se aika menee, hämmentävän nopeasti.

Itselleni Bangkok on aika kaksijakoinen paikka. Ruuhkainen ja saasteinen – samalla kuitenkin myös kiireinen ja kiehtova. Onhan se aivan valtavan kokoinen, Thaimaan pääkaupunki. Olen omien laskujeni mukaan käynyt siellä nyt jokaisella kuudella reissulla ja väitän silti että olen nähnyt ehkä 10% kaupungista.

Koen kaupungissa kulkemisen hieman hankalaksi, toki BTS skytrain sekä metro helpottaa sitä. Varmastihan bussilla ja vesitaksilla pääsisi moneen mielenkiintoiseen paikkaan mutta en ole koskaan asiaan perehtynyt niin paljoa. On riittänyt nähtävää em. kulkuvälineiden reiteitäkin.

Jos olisin ollut reissussa itsekseni olisin melkeinpä voinut jättää BKK:n väliin tällä kertaa. Tosin tällä kertaa reissukokoonpano oli erilainen sillä mukana oli vaimoni H,  jolle reissu Thaimaahan oli ensimmäinen ja eihän reissu ole mitään ilman Bangkokia.

Hotellimme kohteessa oli FX Metrolink Makkasan, ihan asiallinen perushotelli. Ilman aamiaista hinta 115€/4yötä. Hotellissa oli ravintola josta sai ostaa buffet aamiaisen lisäksi päivän mittaan muita ruokia.

Hotellin äänieristyksessä oli pieniä puutteita mutta niiden kanssa tuli toimeen. Sijainti oli todella hyvä, kolmen minuutin kävely petchaburi metroasemalle sekä noin kuuden minuutin kävelymatka lentokenttäjunalle, airport linkin Makkasan -asemalle. Lipun hinta lentokenttäjunalla Makkasan asemalle oli muuten 35 b.

Taksipalvelut Bangkokissa ovat yksi ongelma minusta joita olen jo aiempina vuosina purnannut täällä. Yhtenä ratkaisuna siihen on esitetty Grabtaxia eli appsia jolla voi tilata luvallisia takseja – uuberiin en nimittäin astu jalallanikaan. ;) No grabtaxi tilattiin ensimmäisenä aamuna kun oli SuperBowl LI alkamassa eikä metro kulkenut vielä.

Tilaus sinäänsä meni ihan hyvin läpi puhelimella tehtynä mutta kuljettajan kohdattuani ei hän ymmärtänyt jo appsiin syöttämääni määränpäätä eli ravintolan osoitetta (sukhumvit soi 9). Kuljettaja ei osannut oikeastaan ollenkaan englantia ja minun thain taitoni ovat myös alle alkeistason. Joten neuvottelujen jälkeen löysimme yhteisen päämäärän ”skytrain Nana” – lopputuloksena päädyttiin nana plazan lähistölle. No päästiin toki lähelle mutta lähemmäksikin olisi päässyt.

Grabtaxin tilausvahvistus, vielä tässä vaiheessa kaikki näytti ihan hyvältä

Eli jos appsin tarkoitus on madaltaa taksinkäytön kynnystä ym. niin ei tämä nyt ihan putkeen mennyt mutta eiköhän se siitä..

SuperBowlia katselimme siis sukhumvitilla The Game ravintolassa jonka olin etukäteen selvittänyt, sillä peli alkoi 06:30 paikallista aikaa jolloin suurinosa kuppiloista oli kiinni. The Game oli ihan asiallinen paikka ja baarihan oli täynnä 06:00 jälkeen kun paikalle saavuimme, saatiin kuitenkin istumapaikat terassilta. Ruoka ja juomatarjouksia oli myös laitettu pelin ajaksi mikä oli minusta ihan fiksua – oluttornin sai 600 batilla, muutoinhan tarjoilijat olisivat saaneet ”juosta” jatkuvasti täyttämässä janoisten urheilufanien tuoppeja. Vähän jäi toki fiilis ettei henkilökunta ollut tottunut ”ruuhkaan” sillä juomien ja ruokien toimituksessa oli hieman virheitä, taisi minunkin edessäni käydä 2-3 erilaista ruokaa joita en ollut tilannut. Lopulta mielestäni se oma tilaus löytyi eteeni joka taisi jälkeenpäin ajateltuna olla vieläkin se väärä aamiainen..

Chatuchak weekend market oli edelleen yhtä ahdistava kokemus kuin viimeksi. Ihan liikaa porukkaa pienessä tilassa. Metro ja ilmajunissa tuntuu että viiden vuoden aikana on matkustajamäärät lisääntyneet. Eteenkin metrojunat täysiä, ihmettelen että miksei junat kulje useammin. Suositeltavaa on hankkia matkakortti niin metroon kuin ilmajunaan jos niitä aikoo käyttää sillä jonot lippuautomaateille tuntui olevan pitkiä. Matkakortilla ei välttämättä säästä mitään muuta kuin aikaa.

Yksi pitkäaikainen suosikkini Bangkokissa on MBK. Onhan noita muitakin kauppakeskuksia vaikka millä mitalla mutta useimmat niistä ovat minun budjettini yläpuolella. Erityismaininta vitoskerroksen ruokatori food Avenuesta, löytyy syötävää lähes kaikenlaiseen makuun. Suomalaisia lihapullia sieltä ei kyllä löytynyt :)

Toinen kauppakeskus joka löydettiin tällä reissulla ja josta pidin oli Terminal 21 (BTS Asok). Mukavan väljää ja samalla mielenkiintoisia pikkuputiikkeja omaan hintatasoon sopivana. Terminal21:ssa eri kerrokset ovat nimetty eri kaupunkien mukaan joten sieltähän löytyi ainakin Lontoo ja San Francisco (golden gate bridge) joista kuvia alla.

Hotellilta yksi metropysäkki poispäin sukhumvitiltä (phra ram 9) löytyy myös kauppakeskuksia jos shoppailu kiinmostaa, central plaza ja esplanade. Jälkimmäisessä näytti olevan myös elokuvateatteri. 

esplanade

Hotellin vieressä, lähempänä kuin metroasema on Chawong Express korealainen ravintola josta saa käsityö/pienpanimo -oluita. Käytiin testaamassa ja olihan hyvät oluet.

Miljoonakaupunki Bangkokin näkymiähän näkee parhaiten pilvenpiirtäjästä. Nykyään muodissa tuntuu olevan laittaa korkean talon katolle baari ja kutsua sitä rooftop bariksi. Näitä on Bangkokissa useampia joista me testatimme Marriott sukhumvitin yhteydessä olleen Octave rooftop Barin. Tosi hieno paikka, onneksi luettiin etukäteen netistä vähän kokemuksia paikasta ja hoksattiin laittaa vähän siistimpää ylle. Ihan rantavarustuksessa ei tuonnekaan ole asiaa. Jos olet vailla tekemistä alkuiltaan niin suosittelen ilman muuta käymään tuolla. Happy hour on muuten voimassa klo 17-19 jolloin drinkit saa puoleen hintaan.. Jää niille silti hintaa noin 200b/lasi joten ei ihan edullinen paikka.

Dresscode octave rooftop bar

Vaimolla oli yksi kohde missä haluaa käydä Bangkokissa ja se oli Siriraj medical museum. Elikäs sairaalamuseo. Kaikkea outoa siellä oli esillä, kuolleiden ihmisten ruumiita ym. Olihan se sinäänsä mielenkiintoinen paikka ja varmaan muut hoitoalan ihmiset kokee sen myös samoin. Itseäni lähinnä etoi kaikki ruumiinosat ym. tosin en ole aiemmin nähnyt ampuma- tai räjähdyshaavaa ”livenä” joten kokemushan se oli tuokin. Lippu museoon 200b, kuvaaminen oli kiellettyä joten kuvia ei ole. Sijainti chao praya joen ”vanhalla puolella”. BTS skytrain saphan taksinille ja siitä jokilaivan kyytiin. Kannattaa muuten perehtyä noihin jokilaivojen aikatauluihin ja muihin käytäntöihin, sillä lippuja on monenlaisia ja myyjät toki myy mieluusti sen kalleimman lipun. Kertalippu taisi olla 50b luokkaa ja päiväpassi joelle tiettyihin veneisiin 150b.

Samalla reissulla käytiin myös tsekkaamassa Wat po, se makuuasennossa lepäilevä buddha. Lippu 100b. Ihan mielenkiintoinen paikka sekin on, ekalla Thaimaan reissulla tuli käytyä siellä viimeksi kymmenen vuotta sitten. Paljon turisteja. Käveltiin wat posta pois Chinatownin läpi Hua lampongille. Näki monta uutta paikkaa. Jos ei kuumuus häiritse ja aikaa on niin suosittelen.

Jostain syystä Googlen mapsiin ei pysty lataamaan Thaimaan karttoja etukäteen. Nettikeskustelujen perusteella löysin appsin nimeltä Maps.me jolle voin antaa isot suositukset sillä tuohon pystyi lataamaan karttapohjat valmiiksi suomessa jolloin ei tarvinnut hakea wifiä tai käyttää kallista roaming-dataa. Eikä karttapohja ollut edes mikään järin iso, olisiko eteläisen Thaimaan kartta ollut n. 50mb kooltaan. Eli ei tarvitse pelätä muistikortin tukkimista tuolla.

Seuraava kohde reissullamme oli Pattaya jonne siirtyminen tapahtui pttaxiservice.comin taksilla tai siis kyydillä, etukäteen sovittu hinta 1100b tietulleineen oli minusta ihan asiallinen. Homma toimi kaikinpuolin tässä vaiheessa hyvin, sähköpostilla tilasin kyydin päivää-kahta ennen ja kuljettaja oli odottamassa aulassa hyvissä ajoin.

Uutta reissua ja menomatkaa 

Viiden vuoden tauon jälkeen nokka kohti Aasiaa, kelpaa. :-)
Täällä kertaa matkan aiheena olisi häämatka, menin naimisiin viime elokuussa ja kyllähän sitä häämatkalle pitää päästä. Ihan tuolloin ei kuitenkaan pystynyt lähtemään joten parempi myöhään kuin kuin ei ollenkaan.

Reissun tärkeimmät detailit: kohde, Thaimaa ja Singapore. Kesto kolmisen viikkoa. Lentolippujen hinta noin 700€/pää (Finnairin suorat hel-bkk/sin-hel).

Menolento oli siis Finnairilla, uudella A350-900 koneella. Tai no voiko yli vuoden vanhaa sanoa enää uudeksi, uudehkoksi ehkä. Koneena AY95ssä oli OH-LWC.

Ensikommentit uudesta konetyypistä on se että selkeästi hiljaisempi mitä ”edellinen sukupolvi” A330/340 oli. Samoiten pieniä parannuksia huomasin mm. vessat vaikuttivat hieman isommilta. Jokaisen penkin yhteydessä oleva näyttökin alkaa olla riittävän kokoinen mistä plussaa. Jaksaa helpommin katsoa vaikkapa leffan kun on ruudulla vähän enemmän kokoa. Ruudulta pystyi myös seuraamaan lennon aikataulua, milloin tapahtuu mitäkin sekä reittiä. Todella kätevää.

Lennolla tarjottiin kaksi ateriaa, illallinen ja aamiainen. Ei mitään ihmeellistä tällä saralla, asiallista ja syötävää perusruokaa.

Vähän olisi toki parannettavaa vielä, esimerkiksi tuota näyttöä ei pysty säätämään kallistuksen osalta. Jos edellä istuva kallistaa penkin, takana istuvan katselukulma on hyvin epämukava.

Vähän voisin myös negatiivista palautetta antaa esimerkiksi maksuttoman alkoholitarjoilun puutteesta, pitkä lento menisi huomattavasti mukavammin jos siinä leffan katselun yhteydessä olisi lasi tai kaksi punaviiniä. Saahan toki juomaa ostettua mutta silti. En kuitenkaan jaksa näin lomalla alkaa mieltäni asioista pahoittamaan. Tai siitä että viihdejärjestelmään voit liittää omat (paremmat) kuulokkeet – aiemminhan näihin tarvitsi adapterin. Myöskin hieman kummallista kuinka mainostetaan vastamelukuulokkeita A350-koneen yhteydessä mutta ko. kuulokkeet saa lainaan vain economy comfortissa ja bisneksessä. Nythän economyssä kaikille jaetaan kertakäyttöiset(?) kuulokkeet joita osa ei käytä, ekoloogisempaa olisi todennäköisesti jakaa ihmisille paremmat (vastamelu)kuulokkeet joita voisi käyttää uudelleen.

Pääasia Finnairilla on kuitenkin kunnossa, lyhyt lentoaika ja ennen muuta turvallinen. Aikataulussakin pysyttiin. Lennän jatkossakin kotimaisella jos aikataulut ja muut detailit osuu yhteen suunnitelmien kanssa.