Saunalahti reviiri tulossa Jyväskylään

Menneellä viikolla bongasin useampaankin otteeseen eri puolilta kaupunkia puhelimeen tulevan aluenimet Saunalahdelta, heräsi epäilys josko sinäänsä käytännöllinen (mikäli sattuu viettämään paljon aikaa samassa paikassa) Saunalahti Reviiri olisi tulossa tällekin kylälle. Lopulta matkapuhelininfon foorumista löytyi vastaaviakin havaintoja. Torstain ja lauantain aikana tällä viikolla töiden ohessa tuli pyörittyä ympäri kaupunkia ees taas joten kirjoittelin vähän ylös eri aluerajoja. Hieman ongelmia varmaan odotettavissa alkuvaiheessa säätöjen osalta, sillä esim. Keltinmäen ”mäen” päältä sain kolmen eri alueen reviiriltä olevista tukiasemista yhteyden muodostettua (2,6,7).

Alla oleva lista ei ole mitenkään täydellinen, lähinnä suuntaa antava.

  • Jyväskylä 1: Ydinkeskusta, Viitaniemi, Rajakatu-Puistokatu -alue, Taulumäki, Holsti
  • Jyväskylä 2: Rautpohja, Kortepohja, Kortemäki, Mäki-Matti, Seminaarinmäki
  • Jyväskylä 3: Kuokkala, Kuokkalanpelto, Nenäinniemi, Tikka, Ristikivi, Ristonmaa, Mattilanniemi
  • Jyväskylä 4: Halssila, Seppälä, Kangasvuori, Kangaslampi, Jyskä, Vaajakoski, Tölskä, Kivilampi
  • Jyväskylä 5: Lohikoski, Heinälampi, Ritoniemi, Pappilanvuori, Kirri, Ollila, Heikkilä, Laajavuori, Heikkilä
  • Jyväskylä 6: Kukkumäki, Myllyjärvi, Keljonkeskus, Keltinmäki
  • Jyväskylä 7: Keljonkangas, Sarvivuori, Kinkomaa, Säynätsalo

Kursiivilla kirjoitetut ovat epävarmoja havaintoja (useampia reviirejä siis tarjolla). Säynätsalossa ei tullut käytyä ollenkaan, joten siitä ei mitään varmaa tietoa. Loogisesti ajateltuna menisi Keljonkankaan kanssa samaan, voi olla myös että Muurame ja Säykki saavat omansa. Mene ja tiedä. Tulevalla viikolla tulee jo palvelun virallinen julkistus ja viralliset alueet julki, katsotaan meneekö edes lähelle tämä. Ja tätä kirjoitettaessa Holstiin tuli ”viitosreviiriä”…