Perjantai 2

Tavallaan olisi ollut mielenkiintoista seurata askelmittarista päivän aikana otettuja askeleita. En tiedä onko normaalia kun jopa lavataksikuskit käy ahneemmiksi näin viikonloppuisin, kyselin pattaya parkin ja walking streetin eteläpäässä ohi ajaneilta kuskeilta kyytiä tähän soi kympille ja kaikilta vastaus oli ”no no”. No eihän siinä mitään – pieni liikunta ei ole koskaan pahasta. :)

Kävin royal gardenissa tuossa iltapäivästä, en muistanutkaan enää miten iso paikka se on. Ripley’sin believe or not -museo tuli myös käytyä (usko tai älä), 380b maksoi yksittäislippu sinne. Edellisellä kerralla tuli käytyä siinä 4D-teatterissa joten en ostanut pakettilippua jonka olisi saanut muistaakseni 780 batilla (teatterin ja museon lisäksi sillä olisi päässyt johonkin labyrintti- ja kummitustaloon (haunted house)). Itse museo oli ihan jees mutta ei se mitenkään erityisesti säväyttänyt, hyvää ajanvietettä kuitenkin. Ehkäpä vaikuttavin juttu oli se ”yli miljoonasta” tulitikusta tehty titanicin pienoismalli (en tosin laskenut niitä ;) ). Myös se aidonkokoinen ”vahanukke” maailman pisimmästä ihmisestä (olikohan pituus sillä jotain 8,5 jalkaa eli 2,5 metriä) oli tavallaan aika hieno.

Siinä kymmenen jälkeen illalla kävin heittämässä uuden kierroksen kävelykadulla, mahdoton meteli ja välke kyllä, ei muuta voi oikein sanoa. Tuntui olevan pääkieli kävelykadulla Venäjä näin yöaikaan.

Eihän siitä postikorttien postittamisestakaan tullut yhtään mitään kun unohdin ne kortit hotellille. :( No ehkä parempi muisti huomenna.