Hot tuna bar (16. päivä)

Alkoi siinä määrin tympimään tuo nettikahvilassa istuskelu loman aikana joten päätin kaivaa esille kynää ja paperia sekä kirjoittaa ne puhtaaksi vasta kotiin päästyäni jolloin myös ääkköset toimivat oikein.

Tiistai-iltana löysin soi 8:lla sijaitsevasta baarista mukavan oppaan loppureissulle joten osa kirjoituksista on hieman eri sijamuodossa kuin aiemmat. Vaikkakin pattajalla on jo muutamia kertoja tullut käytyä on siellä vielä paljon itselle tuntematonta.

Sitten siihen keskiviikkoon

Aamulla huomasin sandaalien hajonneen jossain vaiheessa joten uusia etsimään. Ensimmäisenä paikkana mieleen tuli hotellin viereinen Made in Thailand -alue. Siinä aikamme pyörittyä löysinkin ihan mukavat ja sopivat sandaalit eikä hintakaan hirvittänyt, tinkaamisen jälkeen 300 b. Mukaan tarttui myös eräänlainen safarihattu, 120 b.

Hain myöskin pyykkejä pois päivällä, lasku neljästä paidasta ja joistain alusvaatteista 100 b. En tiedä mikä jälkiajatus tuli tuon sunnuntaisen episodin jäljiltä mutta siitä lähtien on pyörinyt ajatus mielessä josko olisi mukaan lähtenyt muutkin tärkeät tavarat kuten passi ja luottokortit. Sitten olisi voinut tulla hieman hätä käteen. Vahingosta ”viisastuneena” laitoinkin passin, hieman eurorahaa ja yhden luottokortin hotellin respasta löytyneeseen safetyboxiin siistissä kirjekuoressa. Jos taskut putsataan niin jää edes jotain jäljelle.

Jotenkaan ei ole ollut mitenkään erityisesti nälkä koko päivänä (periaatteessa ihan hyvä juttu siis) mitä nyt aamiaisella kävin. Joten illalla toisen kerran tällä reissulla Pepper Lunchiin, annoksen nimeä en enää muista mutta hyvää oli. Samalla kertaa Centralilta tarttui mukaan myös yhden gigan muistikortti tuohon Nokian 6555 puhelimeen, hinta 159 batia.

Illasta ei erikoisempia tapahtumia, kävimme Walkingstreetilla elämää ihmettelemässä. Molly Malonesin irkkupubissa tuli otettua tuoppi Guinessia, hinta muistaakseni 230 b mikä on lähes Suomen hintatasoa. Myöskin samassa paikassa varmaan pattajan kallein San Miguel Light, 110b. Myöskin Hot Tuna baarin livesoitantaa tuli kuunneltua jokunen tunti. Ei se mitään parasta soittoa ole noin laadullisesti mutta fiilis on kunnossa. Soittajista ainakin pari näytti samoilta kavereilta kuin vuosi sitten, liekö ovat soittaneet koko vuoden?

Ennen hotellille vetäytymistä kävimme vielä soi 8 :lla pyörähtämässä, oppaan baarille piti maksaa vähän suolarahoja ja siitä vierestä löytyikin itseasiassa melkoisen ovelassa paikassa ollut ruokaravintola, Sailor Bar taisi olla nimi. Thairuoka oli hyvää ja edullista, San Miguel 45 batia oli edullisin noteeraus tähän mennessä. Nukkumaan siitä sitten puolen yön jälkeen.