Phuket

1. Päivä

Lento Kuala Lumpurista Phuketiin kesti noin tunnin ja laskeutui aikataulussaan. Olin tilannut hotellilta kyydin valmiiksi kentälle odottamaan, hintaa kyydillä oli tonni. Ehkä olis halvemmallakin saanut mutta ajattelin eipähän tarvi veivata kentällä homman kanssa.

Tunnin ajomatkan jälkeen saavuin patong beachille missä hotelli sijaitsee. Ihan ok hotelli tuo Lepa place on, hintaa neljältä yöltä yhteensä 3200b. Sijainti on hyvä, 30 metriä rantaan. Eikä sinne yöelämän ”keskukseen” bangla roadille ole kuin max. 500m.

Ensimmäisenä iltana kävin menomatkalla nähdyssä HRC:ssa. En ymmärrä miksi tykkään näistä ravintoloista. Kuitenkin näissä on useimmiten kaupungin kalleimmat juomat. Hyvä meno on kuitenkin, bändi soittaa ja niin pois päin. Ai niin ja henkilökuntakin on ihan fiiliksissä, kun ei ole töitä tehtävänä voi jorailla mukana. Mitäs suomessa baarityöntekijät tekee kun ei oo juomia kaadettavana, jotain ihan muuta..

Pikavisiitti tuli tehtyä myös edellä mainitulle bangla roadille, aika samanlaiselta näyttää mitä pattayan walking street.

Sateessa kun käveli takaisin hotellille, ei tarvinnut enää suihkussa käydä.

2. Päivä

Aamusta ylös ja suunta patongin isoimmalle(?) ostoskeskukselle jungceyloniin. Aika normi thaimaalainen kauppakeskus kyllä. Big-C löytyi alakerrasta. Leffateatterin vieressä oli pelihalli, en ollutkaan flipperiä pelannut hetkeen.

Kävin myös parturissa, 400b pesun kanssa. Olisikai jostain saanut halvemmallakin mutta laatu oli ok. Samoiten jalkahieronnassa kävin, kyllä se vaan tekee hyvää.

Buukkasin torstaille reissun ”James Bond saarelle”, pyynti oli kolme tonnia mutta retkikauppias alensi hinnan oma-aloitteisesti 1400 batiin. Yli 50% alennus kyllä kelpasi.

Illalla kävin paljon puhutussa Rock City rokkibaarissa, täytyy kyllä sanoa ettei se mikään ihmeellinen paikka ollut. Ja aikas suppea biisivalikoimakin, anthrax, megadeth, motörhead.. kaikki ihan vieraita. Noh tulipahan käytyä.

3. Päivä

Aamusta 08.00 minibussi tuli noutamaan retkelle. Parin muun pysähdyksen ja noin tunnin ajon jälkeen oltiin satamassa. Olisikohan Ao Po ollut paikan nimi.

Ohjelma oli käydä kolmessa eri paikassa melomassa, tai siis itse ei tarvinnut meloa vaan oli meloja vielä erikseen. Erilaisia luolia sun muita läpi mentiin ja olihan hienot paikat. Otin kameralla videokuvaa, saa nähdä miten onnistui.

Itse James Bondin saarella stopattiin noin kolmeksi vartiksi, ihan hieno paikkahan se oli vaikkakin turistirysähän se on. Täytyy kylläkotiin paluun jälkeen katsoa se kultainen ase leffa.

Takaisin rannassa oltiin siinä 17.30 ja tunnin minibussimatka takaisin hotelliin.

Illalla satoi jälleen joten jäin hotellille.

4. Päivä

Hiljaisen illan jälkeen pääsi aikaisin ylös. Otin suunnan uudelleen tuonne jungceyloniin, mukaan tarttui ainakin uusi 8gb muistikortti kameraan. Hinta 590b. Kai jostain torikojusta olisi saanut edullisemminkin mutta ajattelin ostaa kerralla hyvää ja alkuperäistä.

Illalla tilasin taksin seuraavaksi aamuksi ja jätin kassillisen pyykkejä pesuun. Ajattelin jättää banglan väliin tälla kertaa ja meninkin kakkoskatua ”väärään suuntaan” jonkin verran HRC:n ohitse ja siinä vasemmalla puolellahan olikin jonkinlainen basaari-/baarialue. Muutamaan aussityyppiin törmäsin siinä baarilla ja pari tuntia meni kuin siivillä. Paluumatkalla HRC:ssä kävin bloody maryn juomassa ja takaisin hotellille nukkumaan.

5. Päivä

Taksi oli tilattu 12:00, tai siis kuljetus. Eihän täällä Thaimaassa oikeita takseja olekaan järin paljoa. Kyyti kentälle 700b. Thai airwaysin check-in tiskeille karmeat jonot eikä lähtöselvitysautomaatitkaan tuntuneet toimivan. Kyllä sitä kuitenkin ehdin ajoissa. Koneena lennolla oli thain jumbojetti B744 HS-TGB, lipun hinta vajaat kolme tonnia (2880b jos en ihan väärin muista). Todennäköisesti airasialla tai vastaavalla halpalentoyhtiöllä olisi päässyt hieman edullisemmin mutta nyt oli pääfocus päästä jumbon kyytiin ensimmäistä kertaa.