Menomatka

Noniin, edellisen reissun paluusta seuraavan alkuun kului noin vuosi ja viikko. Melkoisen pitkä aika mutta menihän se. Jäi vähän harmittamaan ettei koskaan tullut kirjoitettua valmiiksi loppuja merkintöjä edelliseltä reissulta..

Menomatkan (20.2.12) oli reititys Jyväskylä-Helsinki-Frankfurt-Singapore. Eka lento flybellä, ensimmäistä kertaa pääsin heidän siivilleen sitten viime syksyn jälkeen kun ostivat Finncommin. Koneena oli jo FC:n ajoilta oleva vanha tuttu OH-ATG. Nyt flyben aikana peruslipun hintaan ei kuulu matkatavaraa eikä tarjoilua lennon aikana. En ole matikkanero mutta noinkohan on nyt kannattavampaa myydä kahden työntekijän voimin niitä kolmen euron kahveja ja kuuden euron leipiä asiakkaille kuin ennen ne kuului hintaan? Ei muuten kovinkaan moni ostanut mitään. En minäkään.

Helsingissä oli kolmen tunnin vaihtoaika Lufthansan lennolle Frankfurtiin. Löysin T2->T1 käytävältä keinutuoleja, kuuluivat johonkin keinutuolien kokoontumisajot -kampanjaan. En tiennytkään että uusia keinutuoleja vielä valmistetaan.. täytyy selvittää asiaa tarkemmin jahka on aikaa kotiinpaluun jälkeen.

Frankfurtin lennolla koneena oli LH:n D-AIDH, A321. Melko täyttä oli mutta siinähän se meni. Tarjoilupuolella oli vain jokin lämmin leipä viinimukin kera. Odotin saavani ihan aterian mutta toki tuokin on parempi kuin finskin kylmät leivät euroopan lennoilla.

Lento laskeutui ajallaan vaikkakin lähtö jäi vähän myöhään kun piti poiketa jäänpoistossa. Aika jännän näköisillä vehkeillä sumuttavat aineen koneen päälle, puomin päässä olevassa kopissa näkyi olevan ihminen mutta olikohan kuormuriin rakennettu kauko-ohjaus vai oliko siellä toinen kuski. Kysymykseen ei ole minulla vastausta vielä ainakaan.

Frankfurtissa noin tunnin vaihtoajalla jatkot Singaporeen. Lippuja kun ostin lokakuussa oli tarjolla myös Frankfurtin sijasta vaihtopaikkana Munchen. Kallistuin Frankfurtin puoleen jahka siellä oli kalustossa tarjolla ihan aito A380 verrattuna Munchenin A340een.

Singaporen lennolla koneena oli LH:n uusin A388 D-AIMH, kutsumanimeltään New York. Aika normin kyydin tuolla sai, en huomannut oikein mitään eroa esim. A340een verrattuna. Tokihan tuo kolmekasikymppisen maksimilähtöpaino herättää kunnioitusta (yli 500 000kg) mutta niin vain taivaalle päästiin 1min 15sek kiihdytyksen jälkeen.

Illallista tarjottiin hetimmiten koneen lähdettyä, stroganoffia. Ihan ok ruoka lentokoneruoaksi. Kyytipoikana otin pari lasia viintä. Ajattelin että tästähän saa hyvät unet otettua mutta ei. Koko lennon aikana (12h lento) sain nukuttua ehkä puoli tuntia korkeintaan tunnin. Siispä tuli kateltua leffoja lukuunottamatta lähes koko AVODin (audio video on demand – eli se telkkari siinä selkänojassa) tarjonta läpi.

Aamiaista tarjoiltiin noin 1h 45min ennen laskeutumista. Munakasta oli tarjolla eikä siitäkään mitään valittamista ollut. Laskeutuminen Changille oli aika tarkalleen aikataulussa. Oma paikka oli 63H eli pääsin turistiluokasta ulos ensimmäisten joukossa.

Raportti jatkuu myöhemmin Singaporen vaiheilta..