Reissun jatkosuunnittelua

Niin, aikaa on taas kulunut vähän siellä sun täällä. Olen muuttanut tuossa Prahan reissun jälkeen Varikkoon, muutaman kilometriä entisestä ”majapaikasta”.

Kokoajan silti mielessä on seuraava reissu Thaimaahan (19.1-8.2.2009). Ensinnä oli mielessä tehdä kiertomatka bangkok-singapore-kuala lumpur-bangkok, mutta tuo noin 18 päivän matka-aika käy liian lyhyeksi siihen (jos nyt vanhat merkit pitää paikkansa eli pitää käydä sekä pattajalla että ko changilla). Kieltämättä olisi hienoa nähdä miten Jussin Sofia Resortti on edistynyt Changilla (pitäisi kai olla jo tammikuussa uima-allas ja kaikkea) sekä Pattajallekin on avattu Smilers Bar josta paljon on puhetta thaiklupilla.

Katselin tänään (25.8) lentohintoja singaporeen ja takaisin välillä 22.1-26.1 ja tulokset air asialla noin 5500thb, cathay pacificilla 7300 thb sekä singapore airilla yli 10 000 thb. Olisin nyt varaamassa cathayn lentoja, pääsee 747:n kyytiin vihdoinkin ja näyttäis saavan myös finskin pisteitä.

Vähän olen hotelleja kartoittanut Singaporesta, mutta ei nyt vielä mikään ole ”kolahtanut” kohdalleen. Hintatasokin on vähän toista mitä Bangkokissa, eli jos on tietoa alta $100USD/yö hotellista singaporessa niin voi toki kirjoittaa tähän..

Saa nyt nähdä, pitänee viimeistää lokakuussa varata sekä liittymät että mahdolliset siirtymät paikan päällä. Toisaalta jos menisi reittiä BKK->Singapore->BKK->Pattaya->Koh Chang(minibussi)->BKK(lentäen), näin tänä vuonna (v. 2008) tarjouksia white sands beachin alkupäässä missä minibussi+lautta+lento 3100 bht. Tiedä sitten onko enää voimassa. Toisaalta jos tekisi reitin BKK->Singapore->BKK->Pattaja->Koh Chang->Pattaja->BKK säästäisi muutaman tonnin, joskin tullee kova reissu kaiken minibussi-istumisen jälkeen.. Saa nyt nähdä. Viimeksi se ei ollut ainakaan mitenkään erityisen hauskaa.